Vastarinta ei kannata

Nobelisti kuvaa siirtomaavallan armottomuutta muttei mässäile kurjuudella.

romaani
Teksti
Silvia Hosseini

”Tämä seutu on merkityksetön inhimillisten pyrintöjen ja saavutusten valossa. Vaikka ihmiskunnan historiasta repisi tämän sivun pois, se ei muuttaisi mitään”, lausuu saksalainen lähetyssaarnaaja Abdulrazak Gurnahin romaanissa Loppuelämät.

”Tämä seutu” viittaa Saksan Itä-Afrikkaan, vuosien 1885–1918 siirtomaa-alueeseen, joka on sittemmin itsenäistynyt Burundiksi, Ruandaksi ja Tansaniaksi. Pastorin lausahdus lienee kirjailijan ironiaa. Noilla seuduilla kun ei nykyeurooppalaisenkaan näkökulmasta näytä olevan sen kummempaa merkitystä.

Tansaniassa syntyneen, suurimman osan elämästään Isossa-Britanniassa viettäneen Nobel-voittajan pyrkimyksenä onkin tehdä etäisestä seudusta elävä paikka, monikerroksinen todellisuus. Henkilöhahmot elävät, käyvät kauppaa, rakastuvat ja menevät naimisiin – kolonialismin ikeessä ja siitä huolimatta. Romaani ei kuvaa niinkään olosuhteiden uhreja kuin olosuhteissa toimivia ihmisiä.

Konttoristi Khalifa nai Ashan ja ottaa siipiensä suojaan ystävänsä Ilyasin sisaren Afiyan. Tämä puolestaan nai sodasta haavoittuneena palanneen Hamzan, joka työskentelee yritteliään tukkukauppiaan Nassor Biasharan puuverstaalla.