Jännityksen juhlat

Joulukauden pitkien iltojen trillerit yltävät realismista satuiluun.

dekkarit
Teksti
Markus Ånäs

Italiassa järjestäytynyt rikollisuus ulottaa lonkeronsa kaikkialle yhteiskunnassa. Tinkimättömän poliisin on vaikeaa toimia. Italialaisten poliisiromaanien suomennokset käsittelevät usein juuri nuhteettomien lainvartijoiden taistelua näkymättömiä esteitä vastaan.

Veit Heinichenin romaanisarjan komisario Proteo Laurenti tutkii rikoksia Triestessä. Rajakaupunki on kuin Tornio-Haaparanta, jossa sekä rikolliset että poliisit tekevät kansainvälisiä operaatioita. Kyse on elinkaupasta. Häikäilemätön klinikka on osa järjestäytynyttä rikollisuutta mutta myös poliitikkojen lempilapsi.

Kuten Välimeren alueelta tulevat poliisiromaanit yleensä, Kuolema odotuslistalla esittelee myös elämäntyyliä: ruokaa, viiniä ja pukeutumisvinkkejä. Lause ”Solmu oli onnistunut tänään täydellisesti, paremmin kuin moneen viikkoon” kertoisi pohjoismaisessa dekkarissa omaan kaulaan pujotettavasta hirttosilmukasta, nyt kyse on solmion sitomisesta.

Laurentista kertovien vanhakantaisten kirjojen kansainvälinen menestys on johtanut filmatisointeihin. Alun perin vuonna 2003 ilmestyneen Kuolema odotuslistalla -kirjan tv-elokuvaversion ohjasi Hannu Salonen.