
Valtaa, surua, yritysmaailmaa ja runouttakin
Paavo Haavikko johti pelolla, repi suutuksissaan seteleitä eikä jaksanut lukea kirjoja.
Paavo Haavikko (1931–2008) on modernin kirjallisuushistoriamme merkittävimpiä henkilöitä, mutta uudessa elämäkerrassa myyttinen kerros karisee ja elämä näyttäytyy hankalien ja surullisten hetkien summana. Piirtyy kuva monin tavoin taitavasta mutta yhtä monin tavoin rasittavasta miehestä.
Elämäkerran kirjoittaja Martti Anhava on saanut seurata kirjallisuuselämää lapsesta asti. Kriittinen, asiapitoinen havainnoija on kirjoittanut mukaan myös omia muistojaan.
Anhava on haastatellut mittavan joukon vanhemman polven kirjallisuusväkeä, mistä syntyy kiinnostava kokonaiskuva.
Itselleni yllättävin asia oli useasti toistuva havainto siitä, että Haavikko ei jaksanut paneutua lukemiseen. Hän päätyi kirjalliseksi johtajaksi, vaikka ei tykännyt suurista tekstimääristä. Hän oli laaja-alaisesti toimelias, mutta laajojen kirjallisten aineistojen äärellä lannistui ja saattoi työskennellä hälläväliä-asenteella.