
Kotirouva ja huippuvakooja
Neuvostotiedustelun everstistä tuli lopulta lastenkirjailija.
Ben Macintyren edellinen teos Vakooja ja petturi kertoi 1980-luvulla Britanniaan loikanneen KGB-everstin Oleg Gordijevskin tarinan. Elämäkerta päihitti viihdyttävyydessään tavalliset agenttiromaanit, vaikka kysymyksessä on faktapohjainen tietokirja.
Nyt vuorossa vähintään yhtä kiehtova tarina. Agentti Sonja kertoo saksanjuutalaisesta Ursula Kuczynskista. Hän työskenteli Moskovan vakoojana parikymmentä vuotta ja kohosi puna-armeijan sotilastiedustelun everstiksi.
Kirjan pohjana on Kuczynskin muistelmateos Sonjas Rapport, joka julkaistiin Itä-Saksassa vahvasti sensuroituna vuonna 1977.
Macintyre löysi alkuperäisen käsikirjoituksen DDR:n turvallisuuspoliisin Stasin arkistosta. Sen lisäksi hän on kaivanut esiin valtavan määrän muuta materiaalia, päiväkirjoja, kirjeitä ja valokuvia. Tuloksena on yksityiskohtainen ja uskomaton kertomus vakaumuksellisesta kommunistista ja kolmen lapsen äidistä, josta tuli koodinimellä ”Sonja” yksi Neuvostoliiton kaikkien aikojen tärkeimmistä agenteista.