Haikeat äijät rantakalliolla
Kirja-arvio: Teknisesti Westö kirjoittaa nyt korkeimmalla tasollaan.
Kjell Westö osoittaa Tritonuksellaan, että aina suurta draamaa ei tarvita. Romaanissa näet ei tapahdu oikeastaan mitään, mikä ei liity normaaliin elämänmenoon.
Keski-iän ylittäneet miehet ällistyvät huomatessaan, että he eivät kuulu enää nuorekkaiden miesten joukkoon. Naiset ovat eri tavoilla jättäneet heidät oman onnensa nojaan. Aluksi kivalta tuntunut yksinäisyys vaihtuu haikeuteen, mutta oikein mitään ei ole tehtävissä, kun nuorten naisten vaikuttimia ei enää ymmärrä. Lapset ovat lennelleet pitkin maailmaa, eivätkä juuri pidä yhteyttä – hyvä jos kerran vuoteen.
On siis aika elitismille: vaurastunut kapellimestari rakentaa hulppean lomahuvilan (hissillä!) saaristoon, psykologinaapuri keskittyy harrastebändiinsä. Kaksi äreää miestä huomaavat ystävystyvänsä, kun oikein muitakaan ei ole.
Maltillinen tapahtumien vyöry saattaa pitkästyttää kohderyhmään kuulumatonta. Sen sijaan kuusikymppisille ukoille kahden miehen illanistujaiset, joissa otetaan pari pulloa viiniä ja pari purkkia olutta päälle, on kotoisaa lohtuluettavaa.
