Lähiluonnon näkijöitä
Runot vievät metsään, merelle, louhokselle ja ”puusta rakennetun kokonaisuuden” sisään. Tunnelma on läpi koko kokoelman rauhallinen. Ollaan ajattomassa tilassa. Runojen puhuja palaa menneisiin aikoihin ja tutkii tarkoin silmin ympäristön merkkejä.
Katja Seudun (s. 1973) neljäs runokokoelma Kesannoida, säkenöidä liikkuu suomalaisessa maaseutumaisemassa ja lähimetsissä. Seudun edellisessä runokirjassa Jäätyväinen (WSOY, 2019) miljöönä oli koko maapallo ja varsinkin sen jäiset osat. Nyt runoilija on palannut lähelle, pienen ja tutun piiriin. Teema on sama: ihmisen suhde luontoon, ihmisen paikka luonnossa.
Runojen minä on monin paikoin häivytetty maastoutuneeksi osaksi kokonaisuutta, vaikka tarkkaileva katse onkin läsnä. Näin runot kykenevät viemään lukijan hyvin lähelle ympäristön yksityiskohtia.
Seudun runoista löytyy hitaita, laajoja mietelmiä, joissa pohditaan luonnon olemusta. ”Mietimme epäjärjestyksen kauhistuttavuutta. / Niin kuin maassa voi kasvaa kaikkea / ilman järjestävää periaatetta, / voivat toisilleen tuhoisat olosuhteet / olla kaikkialla voimassa samanaikaisesti.”
