Jännitystä kesään

Kaksi suosittua dekkari-sarjaa saa päätöksensä.

dekkarit
Teksti
Markus Ånäs

Kun aurinko paistaa kupoliin, edes paatunein itsensäkehittäjä ei jaksa ajatella mitään arkijärjen ylittävää.

Kenties siitä syystä Jarkko Sipilän kirjat ovat aina ilmestyneet kesäkuun alussa, sesongin käynnistyessä. Tänä vuonna ilmestynyt Kahdesti tapettu jää kuitenkin viimeiseksi, sillä Sipilä menehtyi keväällä.

Peräti 22. komisario Kari Takamäen ryhmästä kertova kirja oli jo liki kirjoitettu, ja muun muassa tytär Annika Sipilän viimeistelemänä se päätettiin julkaista postuumisti. Hyvä niin, sillä kirja on ehjä, valmis teos. Faneille: kerta vielä.

Sipilä on ollut hyvässä vireessä. Kirjoitin viime vuonna ilmestyneestä edellisestä, että ”Pelontekijät on paras Takamäki-sarjan kirja”. Kahdesti tapettu jatkaa samalla tasolla. Mitään erityistä ei kuitenkaan ole luvassa: Sipilä tuottaa vakaumuksellisesti realistista kirjallisuutta rikollisuudesta. Kaikki tämä voisi todella tapahtua.