Pakeneva ­valokuva

kirja-arviot
Teksti
Suomen Kuvalehti
Hanna Weselius on Suomen ­ Kuvalehden kolumnisti
joel karppanen

Valokuvasta ja valo­kuvauk­sesta on kirjoitettu ja kirjoitetaan maailmalla paljon. Suomessa aihepiiristä ei ole muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta julkaistu muuta kuin akateemisia tutkimuksia ja tekniikkalähtöisiä oppaita. Valokuvataiteen yliopistonlehtori Hanna Weseliuk­sen toimittama essee­antologia Jälki pyrkii täyttämään tätä aukkoa.

Yleensä valokuvataide saa palstatilaa vain silloin, kun näyttely tai valokuvakirja sattuu käsittelemään jotain ”yhteiskunnallista” aihetta. Jälki-antologian esseet kulkevat vastakarvaan ja käsittelevät auto­fiktiivistä valokuvaa, Sinist­ä marmorikuulaa (1972) ja valovälitteistä tiedonvälitystä.

Kirjoittajiksi Weselius on valinnut entisiä Aalto-yliopiston oppilaitaan. Kaikkien esseiden peruskivenä on kirjoittajan oma taiteellinen työ. Valokuvan materiaalisuutta ja prosesseja pohditaan muun muassa Noora Sandgrenin ja Maija Annikk­i Savolaisen esseissä. Eeva H­annula tarkastelee käsien merkitystä ja kysyy, miten valo­kuvat voivat koskettaa meitä digitaalisessa ympäristössä.

Jotkin esseistä ovat henkilökohtaisia myös intiimillä tasolla. Nita Veran teksti kertoo lapsen odotuksesta ja keskenmenosta. Utu-Tuuli Jussila lukee kuvia queer-katseella. Esseissä valokuva on yhtä aikaa materiaalinen ja etäinen, tahmea ja tefloninen. Sitä kohti kurotetaan, mutta yksiselitteiset vastaukset pakenevat: niin valokuvakin toimii.