Yksiulotteista ihmiskuvaa vastaan
Mitä en koskaan oppinut välittää ymmärrystä, ei tietoa.
Eräällä kirjastovierailulla Leena Krohn kohtasi naisen, joka kertoi kirjailijaksi haluavasta tyttärestään. Nainen kysyi, miten voisi auttaa tytärtään. Krohn sopersi jotain hyvän kirjallisuuden lukemisen tärkeydestä. Hän ei voinut lausua ääneen vastausta, joka oli kielenpäällä: ”Kuole!”
Vanhemman kuolema on Krohnin mielestä vahvin yllyke ruveta taiteilijaksi: ”Se järkähdyttää peruuttamattomasti valheelle ja illuusioille perustuvaa turvallisuuden tunnetta.”
Krohn ei ole omaelämäkerrallisen kirjailijan maineessa, mutta uudessa esseekokoelmassaan hän kirjoittaa lapsuudestaan jopa tunnustuksellisesti.
Eräs avainhetki on isän kuolema. Pieni Leena luki muistoadressista värssyn: ”Pois meni merehen päivä” ja ajatteli, että se tarkoittaa isää, aurinkoa, joka hukkui. Siihen loppui lapsuus ja siitä alkoi elämä. Elämä teki Krohnista kirjailijan.