Ultra Bran jälkeen

Kerkko Koskisesta on moneksi.

musiikki
Teksti
Matti Komulainen

Kootut teokset sen vahvistavat. Kerkko Koskinen (s. 1973) on kotimaisen musiikin moni- osaaja. Säveltäjä-sovittaja on avartanut kuuntelijoiden makua tuotannollaan, jossa agitpop kohtaa laulelman ja klassinen musiikki jazzin. Ultra Bran jälkeen soolouralla Koskinen kokeili uusia ideoita erilaisissa kokoonpanoissa. Tuottelias kausi 2002–2017 on koottu kuuden cd:n boksiin sekä ensi kertaa vinyylilevyille.

Katsaus sisältää albumit Rakkaus viiltää, Lolita, Agatha, Othello, Trains & Letters sekä Kerkko Koskinen Kollektiivi 1 ja 2. Lisämateriaali sisältää elokuvamusiikkia, tilaustöitä muun muassa Katri Helenalle ja Paula Koivuniemelle sekä levyllisen ennen julkaisemattomia kappaleita.

Koskinen on arvostanut isoa ja kerroksellista saundia, mutta myös uskaltautunut tutkimaan toisenlaisia tekemisen tapoja. Koskisen itsensä laulamat Sateentekijä ja Mayday näyttivät uusia puolia miehestä, joka viihtyi aiemmin taustalla. Kerkko Koskinen Kollektiivissa lauluvastuuta jakoivat naissolistit. Moniäänisyys muistutti Ultra Brassa huippuunsa hiottua, nytkin puhaltimien ja jousien tukemaa konseptia.

Koskisen jazz-avainesikuva on Miles Davisin ja Gil Evansin Sketches of Spain. Sen myötä Agathaan rekrytoitiin trumpetisti Verneri Pohjola ja muista osioista vastaavaa UMO:ta täydennettiin kuudella muusikolla. Elokuvamusiikin äänimaisemissa kuuluvat Koskisen score-suosikit Lalo Schifrinistä Ennio Morriconeen.