Kelpaanko minä? – Anna-Leena Härkösen Valomerkki kertoo kirjailijan epätoivosta
Arvio: Anitan hahmo on suoruudessaan ja lakonisuudessaan herkullinen. Teoksessa on myös avainromaanin piirteitä.
Anita on viisikymppinen kirjailija ja nyt hän on päättänyt kuolla. Päätös sysää tapahtumat liikkeelle Anna-Leena Härkösen uudessa romaanissa Valomerkki.
Kirjan kirjoittaminen on Anitalle tuskallista, sillä se tarkoittaa taas yhden masennusjakson alkamista. Syntymäpäivillään Anita tiedustelee ystäviltään, kuka auttaisi häntä tappamaan itsensä.
Työstäessään uutta romaania Anita käy läpi elämäänsä. Masennus on aina odottanut nurkan takana ja isän kuolema sekä tyttären itsenäistyminen tuovat ikääntymisen iholle. Kun mieskin saa ruokaa eteensä ilman Anitaa, on tämä selvästi tarpeeton. Kelpaanko minä, kelpaavatko kirjani, hän kysyy.
Henkilöhahmo on kaikessa suoruudessaan ja lakonisuudessaan herkullinen. Anitan kautta Härkönen näyttää lukijalle, mitä kirjailijan työ parhaimmillaan ja pahimmillaan on ja millaista kamppailua luovan työn tekijä monesti itsensä kanssa käy. Onko ikääntyvällä naiskirjailijalla enää mitään annettavaa?
Teksti on parhaimmillaan pienissä osuvissa oivalluksissa. Romaanin kieli on napakkaa ja dialogi oivallista. Valomerkissä on myös avainromaanin piirteitä, kun Anita eräässä palkintojenjaossa tapaa karikatyyrimäisesti luonnehdittuja henkilöitä ja kertoo mielipiteensä niin kriitikoista kuin kustantamon väestäkin. Sen kirjoittaminen on taatusti ollut vapauttavaa.