Lähdössä Helsinkiin
Surullinen pianisti kuvaa arvostetun muusikon harhailua.
Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti on kirvoittanut innostuneita kehuja. Kirja tarjoaa kansipaperissa muun muassa ilmaisua ”virtuoosimainen kohuromaani”.
Brittiläisen Ishiguron virtuositeetti näkyy teosten vaihtelevuudessa – ei taida olla muuta, ei ainakaan Nobeliin yltänyttä, tekijää, jonka kirjat eroaisivat toisistaan niin kuin vaikkapa Me orvot, Yösoittoja ja nyt Surullinen pianisti. Kaikki on omalaatuisuudessaan käännetty täsmälliselle ja kauniille suomen kielelle. Helene Bützow on 1980-luvulta lähtien uurastanut ja onnistunut Ishiguron suomentamisen parissa.
Surullinen pianisti ei millään ole kohuromaani. Kontaktien ja konserttien haeskelu ja ympäristön kuvailu ovat kaukana kohahduttavasta.
Päähenkilö on pianisti Ryder, joka unenomainen vaeltelu tutussa keskieurooppalaisessa kaupungissa on sinänsä taidokkaasti kerrottua. Kaupunkilaiset tunnistavat hänet ja odottavat häneltä mielipiteitä musiikista ja ratkaisuja ongelmiin. Hän tietää, että hänen läsnäoloaan arvostetaan suuresti, ”niin kuin kaikkialla missä olin käynyt”.
