Taidetta punaisten lyhtyjen alueelta
Bipuljit Basu dokumentoi Kalkutan seksityöläisten elokuvahanketta. Cam-on-ryhmän naiset käsikirjoittavat omat tarinansa.
3
MIN
Intiassa tehdään enemmän elokuvia kuin missään muualla maailmassa. Dokumentti Redlight to Limelight (Intia, 2025) kertoo elokuvatuotannosta, joka on mahdollisimman kaukana Bollywoodin säihkyvästä viihdekoneistosta.
Kalkutan suurkaupungissa, Kalighatin punaisten lyhtyjen alueella yhteiskunnan halveksituimpiin kuuluvat seksityöläiset pyrkivät parrasvaloihin tekemällä elokuvia Cam-on-työryhmässä.
Dokumentti on Bipuljit Basun esikoisohjaus. Hän törmäsi bordellin yhteisöön työssään sosiaalityöntekijänä.
”Vietin heidän kanssaan aikaa ja etsin sopivaa näkökulmaa dokumentille”, Bipultjit Basu sanoi Amsterdamissa Idfa-festivaalilla.
”Ensin teimme yhdessä lyhytelokuvan. Sitten tajusin, että heidän tarinassaan on ainesta pitkään dokumenttiin.”
Basu tutustui yhteisöön vuonna 2019 ja alkoi tehdä Redlight to Limelightia seuraavan vuoden lopulla.
”Elokuvien tekeminen on eliitin työtä. Minä en kuulu siihen, eikä Bollywood edes kiinnosta minua. Siksi en koskaan ajatellut ryhtyväni alalle.”
Intian luokka- ja kastiyhteiskunnassa johonkin eliittiin kuuluminen voi olla todellinen vaatimus moneenkin työhön. Eipä ihme, ettei Basu (s. 1980) haaveillut elokuva-alasta.
Dokumentista tuli kansainvälinen tuotanto. Mukana on suomalaisen John Websterin yhtiö J. W. Documentaries. Webster tunnetaan dokumenteista Pölynimurikauppiaat ja Palava maa. Valon ja varjon huoneet kuvaa prostituutiota Mumbaissa.
Basu tapasi Websterin Kalkutan dokumenttifoorumissa vuonna 2021.
”Hän alkoi seurata hanketta, ja hänen avullaan saimme Suomesta rahoitusta jälkituotantoon.”
Myös Yle on osallistunut tuotantoon. Pessi Levanto on säveltänyt Redlight to Limelightin musiikin.
Vuonna 2017 perustettu Cam-on on kollektiivi, jonka tuotantoihin osallistuu koko yhteisö, 18 seksityöläistä ja heidän perheensä, myös lapset. Tuotanto alkoi vaatimattomasti verkossa julkaistuilla videoilla.
”Cam-oniin tutustuminen oli elämäni käännekohta”, Bipuljit Basu sanoo.
”Se teki minusta dokumenttiohjaajan. Sosiaalityö oli opettanut olemaan kotonani siinä yhteisössä. Halusin tuoda heidän marginaalikulttuurinsa näkökulman esiin valtakulttuurissa.”
Redlight to Limelightin kuvaamisen aikaan osui koronapandemia, jonka Basu eli läpi yhteisön kanssa. Myös dokumentin kuvausryhmässä oli Cam-onin jäseniä.
Dokumenttia on kuvattu vilkkailla kaduilla ja kujilla käsivarakameralla ilman isoa kalustoa kuten valoja. Silti jälki näyttää hyvältä. Hehkuvat värit vievät länsimaisen katsojan toiseen maailmaan. Se voi avata silmiä Intiassakin.
Redlight to Limelight seuraa, kuinka Cam-on tekee elokuvaa, jossa yksi prostituoitu nousee kapinaan, kun myös hänen tytärtään aletaan painostaa samaan työhön.
Basu korostaa, että naiset käsikirjoittavat Cam-onin elokuvat, jotka kertovat heidän omia tarinoitaan. Myös dokumentti tarjoaa sosiaalipornon sijaan seksityöläisten näkökulman.
”Heidän elämänsä on täynnä köyhyyttä, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa”, Basu sanoo.
”En halunnut kuvata sitä, vaan heidän arvojaan ja luovuuttaan. Cam-onissa kukaan ei ole toisten yläpuolella, vaan elokuvia tehdään yhdessä tasa-arvoisesti.”
Redlight to Limelightissa hyljeksityt ja halveksitut pyrkivät irti asemastaan tekemällä taidetta. Suuri onnistuminen voi olla vielä kaukana, sillä Cam-onin elokuvat tuskin leviävät laajalle tai tuottavat suuria rahoja.
Basun dokumentti on kyllä mennyt maailmalle. Alan tärkeimmän Idfa-festivaalin ohella se on esitetty useilla muillakin merkittävillä dokumenttifestivaaleilla, seuraavaksi Docpointissa.
”Muutos ei tule yhdessä yössä eikä yhdellä elokuvalla. Uskon, että jo osallistuminen on olennaista näille ihmisille. Ja elokuvista voi tulla heille ainakin pieni vaihtoehtoinen tulonlähde.”
Basu jatkaa yhteistyötä Cam-onin kanssa. Kollektiivi auttaa häntä myös seuraavan dokumentin tekemisessä.
Docpoint-festivaali Helsingissä 3.–8.2. Redlight to Limelight Kinopalatsissa (Kaisaniemenkatu 2) 4.2. ja 7.2. Ohjaaja Bipuljit Basu vierailee molemmissa näytöksissä.