Tähdet kertovat

Katja Ketun ja Ismo Alangon yhteistyö toistaa suosittua kaavaa.

elämäkerta
Teksti
Tero Alanko

Kirjakauppojen ja automarkettien hyllyt täyttyvät kirjoista, joiden kannessa on yhden ihmisen kasvot.

Usein elämäkertojen kirjoittajat jäävät suosiolla taka-alalle. Välillä on toisin. Joskus kirjailija on lähes yhtä tärkeä kuin elämäkerran kohde.

Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala) ilmestyi kesällä 2018. Vuoden loppuun mennessä sitä oltiin myyty noin 200 000 kappaletta, enemmän kuin mitään muuta kirjaa yhden vuoden aikana Suomessa.

Kirja oli saanut alkunsa Hotakaisen pitkään pyörittelemästä ajatuksesta. Kustantaja Aleksi Siltala piti sitä valtavan hyvänä.