Katariina Lahdesta tuli oopperaohjaaja: "Minua kiinnostaa tunteen totuus."

Kansallisoopperan La Bohème jatkaa Puccini-ohjausten sarjaa.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ohjaaja Katariina Lahti halusi perehtyä kunnolla oopperataiteeseen.

Hän hakeutui Berliinin Deutsche Operaan harjoittelijaksi vuonna 2010. Berliiniläiset ihmettelivät sitä, että kokenut ja tunnustettu ohjaaja halusi tulla oppiin.

Lahti on tehnyt puheteatteria ja elokuvaa ja ohjannut myös televisiossa ja radiossa 1970-luvun lopulta lähtien, kotimaassa ja ulkomailla.

Berliinissä hän seurasi muun muassa brittiohjaaja ja libretisti David Pountneyn työtä. Pountney on ohjannut Englannin kansallisoopperassa ja pitkin maailmaa.

Berliinin-kokemusten jälkeen Lahti on ohjannut Suomessa neljä oopperaa, niistä kolme Giacomo Puccinin teoksia. Kansallisoopperan debyyttinsä hän teki 2011 Il Tabarrolla (Viitta), joka on osa Puccinin kolmen oopperan pakettia Il Trittico. Hän ohjasi Tampereen oopperalle Madama Butterflyn ja nyt Kansallisoopperalle ensi-iltaan tulevan La Bohèmen.