Vielä kerran, Kari Tapio

Suosikkilaulajan tarina on Aleksi Mäkelän kypsin teos.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen

Vuonna 1983 julkaistu Olen suomalainen on käännös italialaisesta laulusta, SalvatoreTotoCutugnon L’italianosta. Siitä tuli savolaistaustaisen Kari Tapion uran tunnetuin hitti.

Onko ironista, että italialaisuudesta nimeään myöten kertova iskelmä kääntyi suomalaisen luonteen, jääräpäisyyden ja pohjoisen vaikeiden olosuhteiden ylistykseksi? Aleksi Mäkelän tulkinta Kari Tapion elämästä ohittaa tällaiset tulkinnat. Se on suoraviivaista käyttöelokuvaa, konstailemattoman viihteellinen elämäkertajuttu, jossa ei kummemmin analysoida eikä keksitä uutta.

Kari Tapio edustaa elokuvassa rehtiä suomalaisuutta, jolla on tietenkin juurensa agraarimaisemassa ja tanssilavoilla. 1960-luvun alkuun sijoittuvassa ensimmäisessä näytöksessä päähenkilön nimi on Kari Jalkanen, ja häntä näyttelee Tatu Sinisalo. Poika haluaa laulaa ammatikseen. Sitä pidetään haihatteluna. Hän tapaa elämänsä naisen, Pian, jota näyttelee Talvikki Eerola.

Tullaan 1970-luvulle ja kaupunkiin. Näyttelijät vaihtuvat Matti Ristiseen ja Tiina Lymiin. Jalkanen ottaa taiteilijanimen Kari Tapio. On ura esiintyjänä, on perhe, ja kohta on myös alkoholismi. 1980-luvulla alkaa suuri kansallinen menestys, ja samalla viina vie yhä pahemmin.