”Kansanmurhan kansliapäällikkö” Adolf Eichmann oli tylsä konttorirotta – ei palavasieluinen natsi

Arvio: Ajattelemattoman ihmisen kritiikkinä Eichmann Jerusalemissa -teos on vailla vertaa.

Adolf Eichmann
Teksti
Jyrki Alenius

Adolf Eichmann hirtettiin Israelissa 31.5.1962. Miljoonien kuolemanleireille lähettämisestä vastuussa ollut Eichmann oli hakenut armahdusta pari päivää aikaisemmin langetettuun tuomioon Israelin presidentti Itzhak Ben-Zwiltä. Tuhannet muutkin olivat kirjoittaneet presidentille, voitaisiko Eichmann armahtaa. Oli niitäkin, joiden mielestä koko oikeudenkäynti oli Israelin valtion epäreilu ulkopoliittinen näytös.

Filosofi Hannah Arendt (1905–1975) kirjoitti oikeudenkäynnistä satoja sivuja pitkän reportaasin New Yorker -lehdelle. Se herätti valtavan kohun: hyvänen aika, Arendt, itsekin juutalainen, ei vuodata paksua kerrosta moraalista paheksuntaa vaan tuo lukijoiden eteen Eichmannin, henkisesti keskinkertaisen byrokraatin, joka teki sen, mitä maansa lait ja esimiehensä määräsivät, asiaa sen enempää miettimättä.

Entä se paha? Arendtin kuvauksen natsivirkamies ei ollut mikään palavasieluinen aatteen mies tai rikollinen mastermind, vaan tavallinen, ajattelematon konttorirotta. Pahan muotokuvassa ei ole pirunsarvia vaan puhelin, kynä ja lomakearkkikasa.

Arendtin raportti iski yleisöön toisellakin tavalla. Se paljasti, kuinka Euroopan juutalaisyhteisöt itse monesti helpottivat natsien projektia luovuttamalla näiden käyttöön erilaisia juutalaisia koskevia nimi- ja omaisuusluetteloja.

Kirjan harvoiksi sankareiksi nousevat tanskalaiset, jotka ajattelivat ja kieltäytyivät yhteistoiminnasta. Kun virkamiehet eivät vie asioita eteenpäin, ei niitä vie kukaan muukaan.