Väkivalta ja välittäminen
Toisen maailmansodan kuohuja Kaukoidässä.
Tavallisen ihmisen usein raaka kohtalo sodan keskellä on paljon viljelty aihe. Usein lähtökohtina toimivat oman suvun tarinat. Niistä lähtee liikkeelle myös J. Pekka Mäkelä seitsemännessä romaanissaan Hunan. Koska käsittelytapa on tarpeeksi omaperäinen, Hunan ei jää pelkäksi siviilien sotakauhutarinaksi muiden joukossa.
Hunan sijoittuu mukaisesti Kiinaan, ja keskeisinä henkilöinä toimii suomalaisia naispuolisia lähetyssaarnaajia, jotka levittävät kristinuskoa kiinalaisille. Mäkelän oma isotäti on erään hahmon esikuva. 1930-luvun Kiina on sisällissodan runtelema, ja toinen maailmansota saa tilanteen repeämään käsiin. Nationalismi ja suoranainen rotuviha leimahtelevat kiinalaisten, japanilaisten ja eurooppalaisten kesken – kaikkihan ovat omasta mielestään muita ylevämpiä kansoja. Äärivasemmistolaiset liikkeet yrittävät aseellisen vallankumouksen kautta muuttaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi. Keskustelut perinteiden ja edistyksen ristiriidasta ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta kuulostavat ajankohtaisilta.
Kertojaäänen saavat niin eurooppalaiset kuin kiinalaiset yhteiskunnan eri portailta. Nämä kaikki hahmot Mäkelä on kyennyt kirjoittamaan perin pohjin inhimillisiksi. Monen kohtalo jää surettamaan. Kiinnostavana elementtinä kuolleiden henget seurailevat henkilöitä antiikin tragedian kuoron tavoin. Haaveita tuhoava mieletön kuolema onkin romaanin kantava teema. Silti Mäkelä on pitänyt mielessä, että lempeys on osa ihmisyyttä siinä missä julmuus.
