Kaija Saariaho valitsee Suomen parhaan rakennuksen – tunteella

”Valinta ei muuta voisikaan olla kuin subjektiivinen”, säveltäjä sanoo.

Teksti
Hannu Pöppönen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Finlandia-palkintoja on jaettu kirjallisuudessa iät ja ajat, ja nyt arkkitehtuurillakin on omansa.

Suomen arkkitehtiliitto Safan vuonna 2011 perustama palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014, ja sen sai Rainer Mahlamäen suunnittelema Puolan juutalaisten historiallinen museo Varsovassa.

Toisin kuin kirjallisuudessa, Suomen arkkitehtiliiton perustama palkinto ei ole rahallinen.

Sen tarkoitus on lähinnä nostaa kiinnostusta arkkitehtuuria kohtaan.

Arkkitehtuurin asiantuntijoista koottu esiraati valitsee palkintoehdokkaat, ja voittajan valitsee ”maallikko”. Viime vuonna professori Sixten Korkman päätti Mahlamäen palkitsemisesta.