Rangaistuksen uhallakin
JSN otti painotti rohkeasti lähdesuojaa ja muistutti, että salassapitomerkinnät eivät sido journalisteja, kirjoittaa Anu Koivunen.
”Sananvapautta ja demokratiaa on jatkuvasti puolustettava, ja joissain historiallisissa tilanteissa niitä ei ole voitu puolustaa rikkomatta vallitsevia lakeja”, lausui Julkisen sanan neuvosto viimeviikkoisessa kannanotossaan.
Helsingin Sanomien Puolustusvoimien Viestikoekeskusta koskeneen jutun (HS 16.12.2017) jälkimainingeissa JSN päätti ottaa kantaa siihen, voiko journalisti rikkoa lakia sananvapauden nimissä tai julkaista tietoja salaisiksi määritellyistä asiakirjoista.
Nyt julkistettu kannanotto jäi kuitenkin toimiston työilmapiiriä koskevan uutisoinnin varjoon. Se on sääli, sillä kannanotto on kirkas ja suomalaisittain radikaali.
Toteamus, että ”lehdistönvapaus on perusolemukseltaan jännitteisessä suhteessa yhteiskunnallisen vallankäytön kanssa” ei ole itsestäänselvyys pienessä maassa, jossa eliittiverkostot ovat tutkitusti tiiviitä, itsesensuuri lehdistön lähihistoriaa ja pyrkimys asettautua kansakunnan yhtenäistäjäksi monen julkisen keskustelijan dna:ssa.