Kollegan pimeä puoli
Median pitää pystyä käsittelemään toimialaansa samalla kriittisyydellä kuin muita elinkeinoja. Ikävien asioiden kertominen voi vahvistaa tiedotusvälineiden uskottavuutta.
Kymmenkunta yhdyntää, seksuaalista pakottamista ja omalla ammatilla rehvastelua. Toimittajien ammattilehti Journalisti teki rohkean valinnan ja selvitti laajasti seksuaalirikoksista tuomitun Ari Lahdenmäen pimeää puolta.
Juttu on kuvottavaa luettavaa. Yksityiskohtaisia kertomuksia seksiin painostamisesta, naisten halventamisesta ja ammattiaseman ilmeisestä väärinkäytöstä. Tarinat ovat niin samanlaisia, että toisto vaikuttaa välillä mässäilyltä.
Mediassa toimivat eivät voi ammattinsa vuoksi olla turvassa kielteiseltä julkisuudelta. Ari Lahdenmäki on journalisti, jonka yksityisyyden suoja on alempi kuin tavallisilla ihmisillä.