Ennen oli joku järki: Pakolaiset ahdistavat savolaisia Antti Heikkisen romaanissa

ARVIO: Paikoin murrepuhe kompastuu omiin jalkoihinsa.

Antti Heikkinen
Teksti
Kaisa Niemala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Antti Heikkinen on ihailtavan tai tyrmäävän ahkera kirjoittaja. Romaaneja ja elämäkertoja ilmestyy niin tiheästi, että lukijakin pyrkii hengästymään.

Kirjailija itse jaksaa hengittää. Matkamies maan on ylitsevuotavan runsas ja moniaiheinen.

Kuvattavana on syrjäisehkö savolainen yhteisö.

Keskeisiksi kerrottaviksi tarjoutuvat pakolaisten vastaanottokeskuksen vastaanotto, harrastajateatterin taiteelliset pyrkimykset ja vanhojen kyläläisten väheneminen – romaanin toiminnan aloittaa Ossin kuolema ja Tuulan leskeytyminen, joka tuntuu ”vähän uutuudenviehättävältä, mutta tylsyydessään ylimainostetulta”.

Maailma on mennyt semmoiseksi, että ”hyvinvointiyhteiskunta puretaan pala palalta pois maisemaa rumentamasta”.