John McGregorille musiikki on kuin koti: Siisti, käytännöllinen ja lämmin

Lauluntekijä luottaa siihen, että ajat muuttuvat.

musiikki
Teksti
Tero Alanko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Levyn kannessa on valokuva puiden latvoista eteläsuomalaisessa metsässä.

”Kaikissa projekteissa tulee vastaan haasteita. Olen päässyt niistä monista yli lähimetsissä”, lauluntekijä John McGregor, 42, kertoo.

Koillis-Englannin Hullissa syntynyt, mutta Suomessa lähes koko ikänsä asunut McGregor julkaisi kymmenen vuotta sitten kaksi ylistettyä albumia. Niissä kuului vahvasti 1970-alun brittifolkin vaikutus. Luota on hänen kolmas suomenkielinen soololevynsä.

Levy on tehty talkootyönä ja omana investointina. John McGregor hoitaa itse myös kaikki levyyn liittyvät käytännön toimet jakelua ja promootiota myöten.

McGregor keskusteli albumin julkaisemisesta monien levy-yhtiöiden kanssa, mutta hänen musiikkinsa ei tuntunut sopivan niiden tämänhetkiseen toimintamalliin. Yhden suuryhtiön edustaja kertoi kiertelemättä, että nyt etsitään pääasiassa ”18-vuotiaita, jotka saavat aikaan striimauksia”.