Johanna Ikävalko ei lupaa puhdasta Itämerta

Itämeri
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
johanna Ikävalko

MTK:n historian ensimmäinen ympäristöjohtaja ei pese maanviljelyn ympäristömainetta – eikä lupaa puhdasta Itämerta.

Teksti Helinä Hirvikorpi
Kuva Petri Kaipiainen
(SK 15/2008)

Itämeri on harmaa. Niin harmaa kuin vain maaliskuun pilvisenä päivänä voi olla. Jäätä ei ollut tänä talvena kuin nimeksi.

Jää onkin MTK:n uuden ympäristöjohtajan Johanna Ikävalkon mielimateriaali. Meren jäästä hän väitteli tohtoriksi ja jäätä hän on tutkinut niin Itämerellä kuin napaseuduillakin.

Jäätutkija Johanna Ikävalkosta tuli vähän vahingossa, kun apurahoja alkoi tulla heti graduvaiheessa. Hänen vuonna 1997 valmistunut väitöskirjansa käsitteli merijään biologiaa Antarktiksella, Grönlannin merellä ja Itämerellä.

Jääkimpale on täynnä elämää, se on oma pienoismaailmansa. Suolavesikanavissa elävät eliöt, bakteerit, virukset, jotka pyörittävät omaa ravintoketjuaan. Jään eliöstöllä on vaikutusta koko sen alla vellovan meren eliöstöön.

Itämeren likaantumisesta syytetään erityisesti maanviljelystä, kalataloutta ja turkistarhausta. Mitä Ikävalko MTK:n edustajana siihen sanoo?

“Kun minua pyydettiin tähän etujärjestöön, sanoin, että tulen vain ja ainoastaan tekemään oikeita asioita ja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. En tule pesemään kenenkään mainetta. Maanviljelyksestä tulee paljon ravinteita vesistöön, päästötöntä maataloutta ei olekaan. Viljelijät ovat tehneet niitä toimia, joita heiltä on edellytetty, suurin osa kuuluu ympäristötukijärjestelmään. Tuloksia ei kuitenkaan näy ja siihen on lukuisia syitä.”

Syitä etsii esimerkiksi tänä vuonna Varsinais-Suomessa aloitettu Teho-hanke, joka testaa konkreettisesti erilaisia vesiensuojelutoimia.

Lounais-Suomessa on saviset pellot ja laajat valuma-alueet jokineen lähellä merta.

“Olen ollut yllättynyt, kun olen tavannut viljelijöitä, että heillä on todellinen halu tehdä oikeita asioita oikein. Mutta he ovat tuskastuneita, kun yksi pyytää toista, toinen toista, ja likaa tulee joka suunnalta.”

Johanna Ikävalko sanoo, että tutkimus osoittaa, mihin suuntaan pitää mennä, mutta absoluuttisten totuuksien saaminen tutkimuksilla on vaivalloista. Tilanne vaatii ravinteiden reaaliaikaista täsmämittausta. Pintavesiin tai salaojaputkiin on laitettava mittauslaitteet, jotka mittaavat veden virtaamaa, typpeä ja fosforia. Tasot saadaan reaaliaikaisesti selville, oman kotikoneen näytölle. Niiden avulla voidaan aluekohtaisesti, jopa tilakohtaisesti, tehdä suojelusuunnitelmat.

“Koko maassa ei voi yhdenmukaistaa vesiensuojelusuunnitelmaa. Kuusamon turvepellot ovat erilaisia kuin Lounais-Suomen savipellot.”

On paljon opittavaa ja siitä Johanna Ikävalko on mielissään. Tutkijoiden näkökannat hän tuntee entuudestaan, hän aikoo nöyrästi kuunnella kaikkia osapuolia. Toimia ikään kuin välittäjänä, tahtotilojen tulkkina äärevyyksien välillä.

“Ei tämä sydänkirurgiaa ole, joten ei työtä kummempaa.”

Puhutaan kuuden prosentin kaltevuuskulmasta. Jos pellon kaltevuus on sitä suurempi, mereen valuu ravinteita. Viidennes Suomen pelloista on näitä kaltevia peltoja ja niistä tulee 80 prosenttia koko ravinnevalumasta. “Eli niihin peltoihin kohdistetut toimenpiteet ovat mielekkäitä”, Ikävalko huomauttaa. Kosteikot ja suojavyöhykkeet pitää myös määritellä ja niitä pitää hoitaa ja ylläpitää perustamisen jälkeen, että ne pysyvät tarkoituksessaan.

“Jos maanviljelijälle annetaan fyrkka kouraan ja sanotaan, että vastuu on nyt sun, se ei toimi. Tuo on juuri johtanut turhautumiseen. Pitää tuoda tieto paikan päälle:neuvot, miten toimenpiteet toteutetaan. Moni asia vaatii laitehankintoja ja työaikaa. Pitäisi voida palkata ympäristötuella myös tekijöitä tekemään niitä konkreettisia toimenpiteitä”, Ikävalko kaavailee.

Meren puuroutuminen raparperikiisseliksi keskikesällä on herättänyt ihmiset huolestumaan vakavasti Itämeren tilasta. Moni tutkimus ympäristöasioissa joutuu kuitenkin toteamaan toisaalta, toisaalta. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Itämereen on ennusteita, ei varmuutta.

Jos sademäärä kasvaa, se voi vähentää suolapitoisuutta. Jos vesi entisestään lämpenee, leväkukinnat voimistuvat. Mutta toisaalta lämpeneminen voi muuttaa levälajeja, kaikki nykyiset levät eivät siedä lämpötilan nousua.

Vellova ilmastonmuutoskeskustelu harmittaa Ikävalkoa siksi, että hän tiesi jo vuonna 1991 väitöskirjatyötä aloitellessaan, että lämpeneminen on alkanut. Sen tiesivät kaikki jäätutkijat.

“Nyt tämä älämölö on kuin uusi asia. Silloin ei kukaan kuunnellut, vaikka tutkijat yrittivät viestittää.”

Toki tutkijoilla on vaikeuksia esittää asia niin, että tieto menee perille. Tieto yleensä koskettaa vasta sitten, kun siihen törmää omassa elämänpiirissä. Vesiekosysteemissä leväkukinnot ovat rehevöitymisessä jäävuoren huippu. Sitä ennen on tapahtunut valtava määrä muutoksia. Asioihin pitäisi vaikuttaa tapahtumaketjun alkupäässä. Sinilevät eivät vähene Pietarin jätevesien fosforinpoistolla

“Meidän sukupolvemme ei näe selkeitä muutoksia Itämeressä. Vaikka maataloudesta ei valuisi pisaraakaan ravinnevettä Itämereen, niin pelkästään Itämeren oma fosforikuormitus sen hapettomista pohjista on yli puolet koko fosforikuormituksesta. Se jo likimain ylläpitää nykyistä tilannetta”, MTK:n ympäristöjohtaja Johanna Ikävalko teilaa.

Aiheesta lisää
Meri hädässä (SK 30/2007)
Ilkka Herlin – Itämeren puolesta (SK 4/2008)

Itämeriportaali (Merenkulkulaitos)
Itämeri (Wikipedia)
Puhdas Itämeri (John Nurmisen säätiö)
Itämeri (WWF)