Jani Kaaro haksahtaa romantisoimaan New Age -hömppää

Arvio: Suosittu tiedetoimittaja kirjoittaa intiaaniviisauksista ja luonnonkansoista.

alkuperäiskansat
Teksti
Herman Raivio

Jani Kaaro on suosittu tiedetoimittaja, joka kirjoittaa mukaansatempaavasti moninaisista aiheista. Ensimmäisessä kirjassaan Kaaro tarkastelee muun muassa psykosomaattisuutta ja unettomuutta.

Keskeisessä kirjoituksessa esitellään arkaaista lahjanvaihtojärjestelmää. Antropologian klassikkoteoriaa kehitellyt sosiologi Marcel Mauss kiteytti lahjanvaihdon periaatteen: ”Lahjoja on annettava, lahjoja on otettava vastaan ja lahjoihin on vastattava vastalahjalla.”

Kaaron mukaan luonnonkansat ymmärtävät lahjoittamisen idean meitä paremmin. Alkuperäiskansat elävät muutenkin kaikin puolin aidommin ja syvemmin kuin länsimaalaiset. He ottavat elämään humoristisen asenteen, toisin kuin me. Luonnonkansat ovat unien asiantuntijoita. He suhtautuvat kuolemaan oikein, me väärin. Intiaanit opettavat meitä jopa suremaan.

Kriittisen toimittajan ei odottaisi haksahtavan tällaiseen eksotisointiin ja New Age -fraaseihin.

Kirjan tarinoissa ihastellaan poikkeusyksilöitä. Erään intialaisen köyhän perheen oppimaton poika oli matemaattisesti niin lahjakas, että kuuluisa matemaatikko lankesi hänen edessään. Kuvitelkaa, jos poika ei olisi saanut käyttää lahjaansa, Kaaro parahtaa.