Ilmiöksi noussut Skam on räävitön ja kiusallisen uskottava teinisarja

Pohjoismainen teinisarja kertoo kasvukivuista pohjoismaisella twistillä.

Skam
Teksti
Aurora Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On pakko katsoa sormien välistä. Skamin kohtaukset ovat paikoin niin raastavan kiusallisia, että on hankalaa pysyä paikallaan.

Norjan yleisradioyhtiö NRK on onnistunut siinä, mitä Yle on yrittänyt Uudesta päivästä toiseen: tekemään uskottavan nuortensarjan. Skam, suomeksi häpeä, seuraa oslolaislukion oppilaita heidän sisäisen hierarkiansa ehdoilla.

Sarja on hengeltään lähellä brittiläistä Skinsiä ja amerikkalaista Girlsiä, mutta sekoittaa todellisuuden ja fiktion rajaa eri tavalla. Yksikkö ei ole jakso tai kausi, vaan kohtaus. Muutaman minuutin pätkiä tulee nettiin mukamas reaaliajassa niin, että esimerkiksi lauantai-iltana voi katsoa, mitä hahmot tekevät lauantai-iltana.

Hahmoilla on omat Instagram-tilit, joissa raportoidaan kohtausten ulkopuolelta. Kun Noora muuttaa Lontooseen, sarja ei seuraa perässä, mutta Instagramiin ilmestyy kuvia Tate Modernin aulasta.

Aiheet ovat samaa kasvukipuista näyttämisen tarvetta kuin teiniohjelmissa yleensä, mutta viesti on varsin, no, pohjoismainen. Kun jenkkinuoriso-ohjelmat päätyvät sanomaan, että nörttikin saa olla oma itsensä, Skamissa se on lähtökohta, ei johtopäätös.