Yksi robotti on kasvanut laaksossa

Jussi Marttisen tietokirja selittää, mistä robotit herättämä pelko johtuu.

tietokirja
Teksti
Kari Salminen

Japanilaisilla on fetissi. Se on koneen ihmisenkaltaisuuden fetissi, jossa osat edustavat humaania kokonaisuutta. Sellaisena näköisolentona robotti nykyään nähdään, vaikka sitä kutsuttaisiin mieheksi (androidi) tai naiseksi (gynoidi).

Jussi Marttinen on kirjoittanut robottien ja tekoälyn herättämistä peloista kirjan Robofobia. Se on sanalla sanoen loistava. Marttinen on laivanrakennusalalla toimiva diplomi-insinööri eikä liikakirjallinen humanisti. Marttiselle robotit ovat tieteen, teollisuuden ja verkkomaailman tosiolentoja eivätkä vain frankensteinia, robocopia ja terminatoria, vaikka hän näistäkin puhuu. Viihteellä on symbolitehtävä.

Humanoidirobotit Japanista ovat ihmisyyden tutkimusvälineitä mutta myös temppuja. Robotiikka on isompi asia. Se pyörittää tehtaita tuottaen työttömiä. Pankkien, operaattorien ja vakuutusyhtiöiden sivuilla saa kommunikoida botin kanssa. Asejärjestelmiä kehitetään autonomiseen suuntaan.

Robotti tekee työtä puolestamme, mutta havahdumme siihen vasta kun se näyttää Yokolta tai Pekalta. Ja se saattelee meidät ”outoon laaksoon”, jossa ihmisyyttä lähestyvä keinotekoisuus tuottaa vierauden ja kammotuksen tunteen, freudilaisen Unheimlich-efektin, jossa tuttu on vierasta ja vieras tuttua. Aika on sellainen, että joudumme harva se päivä netissä todistamaan sovelletun Turing-testin avulla, että olemme ihmisiä emmekä robotteja. Mitä jos yrittäisikin kertoa ohjelmalle, että minähän olen robotti?