Mittakaavana ihminen
Dokumentti Alvar Aallosta ei kaihda ristiriitoja.
Onko elokuva taiteenlajina lähempänä kuvataidetta vai teatteria? Kysymys ei ole niin yksinkertainen.
Virpi Suutarin dokumentti Alvar Aallosta (1898–1976) on järkäle, joka muistuttaa, kuinka arkkitehtuuri ja elokuva ovat sisarukset. Sitä voisi tuskin sanoa, ellei dokumentti olisi näin onnistunut.
Suurhenkilöistä kertovissa dokumenteissa on usein ihaileva ja tuttuja teesejä todisteleva vire. Virpi Suutarille Aallon muotokielen mitta on ihminen, ja hän pyrkii kertomaan kameralla, mitä humaani funktionalismi tarkoittaa.
Alvar Aallosta itsestään nähdään suhteellisen vähän kuvia. Hänen teoksistaankin puhutaan konteksteissa, vailla yksittäisten rakennusten tai huonekalujen ylistämistä. Maiseman merkitys korostuu.