Idänkauppa tuotti vaurautta – Neuvostoliitossa tuontitavara muuttui omaksi puolessa vuodessa

Arvio: Jyrki Koulumiehen kirja pulppuilee hauskoja tai muuten kertomisen arvoisia tarinoita.

historia
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjä ja idänkauppa ovat tunnetun toimittaja-tietokirjailija Jyrki Koulumiehen erikoisaloja. Se johtuu osin siitä, että hän toimi kirjeenvaihtajana Moskovassa vuosina 1977–1980.

Kaikki ajoi Ladalla käy läpi idänkaupan historian sotakorvauksista 1990-luvun alkuun asti. Kohde on siis paljolti sama kuin Markku Kuismalla, jonka teos Venäjä ja Suomen talous 1700–2015 ilmestyi viime vuonna. Ote on kuitenkin toinen: journalistinen. Koulumiehen sujuvasti kirjoitettu kirja täydentää hyvin Kuisman tutkijananalyysia.

Kirja pulppuilee hauskoja tai muuten kertomisen arvoisia tarinoita. Yksi niistä on vuorineuvos Tauno Matomäen kertomus kahdesta syvänmeren sukellusveneestä, jotka Rauma-Repola valmisti 1980-luvulla Neuvostoliitolle. Sellaisia huipputuotteita ei edes USA pystynyt tekemään.

Kohta itänaapuri kuitenkin unohti, mistä tutkimusalukset olivat peräisin.

”Venäläiset ovat käyneet niillä Pohjoisnavan alla. Pitävät niitä nyt omana keksintönään. Se kestää puoli vuotta ja sitten se muuttuu omaksi. Tämähän on suurvallan oikeus.”