Eurooppa ilman sielua
Rakkaudettomuus näivettää porvarissukua.
Nimi on ironinen. Itävaltalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Haneke tulkitsee Happy Endissä porvarillista eurooppalaiselämää, jossa vauraus ja itsekeskeisyys korvaavat ihmissuhteet. Jos elokuvaa ei katso satiiri- tai komediasuodattimen läpi, se tarjoaa pelkkää katkeruutta.
Elokuvan keskushenkilö (Jean-Louis Trintignant) on ranskalaisen teollisuusklaanin patriarkka, joka laukoo pyörätuolista ilkeyksiä perillisilleen ja yrittää löytää avustajaa itsemurhalleen. Tylyydessäänkin hän on elokuvan sympaattisin hahmo, jonka suvussa on vajottu ilottomuuteen ja rakkaudettomuuteen. Tytär (Isabelle Huppert) pitää kulisseja ja taloutta kunnossa melkein sosiopaattisella raivolla.
Maailman arvostetuimpiin elokuvantekijöihin kuuluva Haneke on tehnyt Happy Endiä pitkällä kehittelyajalla: edellisestä, ohjaajan ehkä parhaasta elokuvasta Rakkaus on viisi vuotta. Hieman kuin Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen, uutuus yhdistelee auteurin aiemmista teoksista tuttuja aineksia. Haneken maailmassa lapset tietävät enemmän kuin kukaan arvaa ja myrkyllinen maailma vihkii heidät hirmutekoihin (Bennyn video, Valkoinen nauha). Katsoja joutuu arvailemaan, minkälaiset langat yhdistävät tapahtumaketjua, eikä selkeää vastausta välttämättä ole odotettavissa (Kätketty). Ahdistus purkautuu julmuutena muita tai itseä kohtaan (Pianonopettaja).
