Helsinki on voittaja
Professori Henrik Meinander kirjoitti pääkaupungin historian. Keskeiset teemat ovat kuolema, siirtolaisuus ja kielikysymys.
Tämä työhuone on sijainnut satoja vuosia keskellä kaikkea. Nykyisin se on Henrik Meinanderin käytössä, mutta piiritystä muistuttavan tilanteen takia Helsingin vanha keskusta on nyt pikemminkin ulkopuolella kuin siellä, missä tapahtuu.
Jo vuosia jatkuneet suuret katu- ja tietyömaat ovat ohjanneet ihmisten menemiset uusille urille. Helsingin yliopisto löytyy kuitenkin yhä isolta osaltaan perinteisen ydinkeskustan empirekortteleista, joihin se kotiutui 1820-luvulla. Historian professorin työhuone on Topeliassa Unioninkadulla.
”Sellaista kaupunkia ei olekaan, jossa ei tehtäisi katutöitä”, Meinander kirjoittaa kirjassaan Helsinki – erään kaupungin historia (Siltala, 2025). Viittaus on menneisiin aikoihin ja niistä tallentuneeseen kuvamateriaaliin. Aina on revitty auki.
”Loputtomat katutyöt ovat jatkuneet 1800-luvun lopusta meidän päiviimme saakka. Se on osoitus siitä, että kaupunki elää”, Meinander sanoo.
Helsingin historia on lyhyt ja sen 475- vuotisesta taipaleesta iso osa alkua meni uneliaasti, kun sotien ja kulkutautien runtelemana vaatimaton väestömäärä toistuvasti puolittui. Tyhjästä perustettu kaupunki alkoi kasvaa merkittävästi vasta 1800-luvulla, sitten sitäkin rivakammin.
Helsingin menestys pääkaupunkina on aina ollut tärkeää koko Suomelle.
Helsinkiä myllätään nyt uusiksi. Uusia asuinalueita rakennetaan valtavilla investoinneilla aiemmin teollisuuden, satamien ja junaraiteiden täyttämille alueille.
Asuntokauppa yskii hetkellisesti, mutta Helsingillä menee taloudellisesti yhä hyvin – ainakin selvästi valtiota paremmin.
Kaupungistuminen jatkuu, sillä niin se aina vaikeina aikoina tekee. Kun on nälkä, kaupungissa sen voi tyydyttää helpommin, Meinander uskoo.
Suomessa Häme on toiminut Helsingin väestöreservinä, mutta se saa uusia kaupunkilaisia myös muualta maailmasta, kuten jo 1600- ja 1700-luvulla.
”Aina kun kaupungin väestössä tapahtuu muutos, se kehittyy”, Meinander näkee.
”Helsinki tulee olemaan voittaja. Samalla eriarvoisuus Helsingin ja muun maan välillä voimistuu.”
Jo nyt Uudellamaalla asuu kolmasosa suomalaisista, ja osuus tulee yhä kasvamaan, onhan Helsingissä suurin piirtein kolmasosa maan työpaikoista.
”Keskittyminen on ekologisesti ajateltuna hyvä asia, vaikka silloin joutuisi kerrostalon alta jonkun puun kaatamaan. Puita riittää kuitenkin muualla Suomessa.”
Tulevaisuudessa Helsinki saattaa laajentua vihdoin myös saaristoon, alkuperäisen Kustaa Vaasan ajatuksen mukaisesti. Meinander näkee joskus tulevaisuudessa Vallisaaren, Kuninkaansaaren, Santahaminan ja Villingin rakennettuna kantakaupungiksi.
”Se vahvistaisi samalla Helsingin merellistä identiteettiä.”
Helsinki on rakentunut poliittisin päätöksin ja jalostunut geopolitiikan paineessa.
Meinander käy kirjassaan Helsingin vaiheita läpi erityisesti kielikysymyksen kautta: kaupunki on välillä ruotsin-, välillä suomenkielistynyt.
Helsingissä on yhä vahva ruotsinkielinen väestöpohja mutta ei enää juuri suomenruotsalaisia duunareita.
”Kieli valitaan sen mukaan, mikä on olennaisinta elannon ansaitsemisessa. Vielä 1900-luvun alussa kolmasosa Helsingin työväestöstä oli ruotsinkielistä”, Meinander sanoo.
”Toisaalta 1600-luvun lopulla työläiset olivat pääosin suomenkielisiä.”
Nyt englanti valtaa alaa. Se herättää tunteita siinä missä Helsingin suomenkielistyminen aikoinaan, Meinander näkee.
”Suomi on kuitenkin säilynyt elinvoimaisena kielenä huolimatta siitä, että eliitti tai virkakunta ovat aiemmin puhuneet ruotsia, saksaa tai ranskaa.”
Helsinki on historiassaan ollut erityisesti muulta tulleiden kaupunki. Meinander muistuttaa, että aivan varmasti kaupungissa kulkee myös sellaisia ihmisiä, joiden paljasjalkaisuuden sukujuuret ulottuvat aivan sinne alkuun 1500-luvun puoliväliin, kun kaupunkia perustettiin nykyisen Koskelan kohdille.
Meinander itse on isänsä puolelta pitkän linjan helsinkiläinen.
”Isoisän isoisäni muutti Helsinkiin senaatin virkamieheksi, kun Helsingistä tuli vuonna 1812 pääkaupunki. Äidin puolelta vanhin tietämäni isovanhempi on Johan Sederholm.”
Sederholm tunnetaan nykyisin talosta, jonka hän 1700-luvun loppupuolella rakennutti Helsingin merkittävimpänä liikemiehenä.
”Mutta Helsingissä monet kaupunkikulttuuria ja -aktivismia eniten edistäneet ovat olleet ensimmäisen polven helsinkiläisiä. Ei tätä kaupunkia ymmärtääkseen, tai kokeakseen sen luuytimessään omakseen, tarvitse olla pitkää helsinkiläistä sukuhistoriaa. Helsinkiläisyys on mielentila.”
Helsingin ongelma on Meinanderin mukaan aina ollut ”kiinnostavan näytettävän vähyys”.
”Jo Helsingin olympialaisiin matkailijoita tuli vain puolet siitä mitä odotettiin. Syy oli, että Helsingissä ei ollut tuolloin urheilukilpailuiden lisäksi paljon muuta katsottavaa.”
Eikä sitä ole merkittävästi vieläkään. Toisin on, jos Suomen talous kohenee, ja siitä uudesta jaettavasta Helsinki kaapii jälleen isoimman siivun.
”Siitä riittää sitten investointeihin, jotka lisäävät Helsingin kulttuurillista kiinnostavuutta. Ja eiköhän myös se Garden Helsinki saada joskus rakennettua.”