Vaihtoehtoista kamarioopperaa
Kriitikot ovat lämmenneet Helsingin oopperakesälle. Yleisöä kaivataan edelleen lisää.
3
MIN
Kaikkihan tietävät, mitä ooppera on: sopraano ja tenori riutuvat rakkauden tuskassa, tunteet vellovat vuolaina, satapäinen kuoro täyttää näyttämön ja vyöryttää orkesterin kanssa valtavia sointimassoja kuulijoiden ylle.
On ooppera tätäkin – ja hyvä niin – mutta se voi olla myös jotain ihan muuta.
Tähän toisenlaiseen oopperaan voi tutustua nyt viidettä kertaa järjestettävällä Helsingin oopperakesä -festivaalilla 28.–31. elokuuta. Näyttämönä on tunnelmaa tihkuva Aleksanterin teatteri, vanhemmalle väelle tuttu entisenä Kansallisoopperan kotitalona.
”Ajatuksena on monipuolisuus, katsaus siihen, mitä kaikkea kamariooppera ja uusi musiikkiteatteri voivat olla”, sanoo Reetta Ristimäki, festivaalin organisoinnista vastaavan musiikkiteatteri Greta Tuotannon johtaja.
”Nehän ovat käsitteinä niin laajoja ja avoimia, että ne voivat sisältää melkein mitä vain.”
Tämän vuoden festivaalilla on kuusi produktiota, joissa tulee esiin Ristimäen mainitsema erilaisten tyylikeinojen ja lähestymistapojen kirjo. Eri teoksia yhdistäväksi teemaksi hahmottuu kuitenkin ”nainen”.
”Siellä on naisten tarinoita neuropsykiatrisista tapauksista historian merkkihenkilöihin.”
Mukana ovat esimerkiksi tv-kokki Julia Child, mekaaniselle koneelle ensimmäisenä maailmassa algoritmin kehittänyt matemaatikko Ada Lovelace ja Ruotsin ja Englannin kuningattaret Silvia ja Elisabet II. Ohjelmistossa on myös Carmen-tutkielma sekä ooppera Aino Kallaksesta.
Oopperakesän ohjelmisto syntyy vapaalta kentältä tulevista tarjouksista, joista sitten valitaan mukaan parhaiten toteutettavissa olevat teokset ja produktiot.
”Toki mekin tiedämme, mitä kentällä tapahtuu, ja voimme pyytää itse”, Ristimäki sanoo.
”Esimerkiksi naisteema syntyi aluksi osin sattumalta, kun meille tarjottiin naiseuteen tavalla tai toisella liittyviä teoksia, ja sitten me otettiin mukaan lisää teemaan sopivia teoksia.”
Säveltäjissä on sekä suomalaisia että ulkomaisia tekijöitä. Suomalaisia ovat Markus Fagerudd (Silvia ja minä), Ilkka Kuusisto (Nainen kuin jäätynyt samppanja), Uljas Pulkkis (Ada Lovelace) ja Heinz-Juhani Hofmann (Didi vs. Maailma). Ulkomaisia puolestaan Lee Hoiby (Bon appétit) ja kanadalainen R. Murray Schafer (Adrianan pää).
Pienin kokoonpanoin toteutettujen teosten tunnelmat ja teemat ulottuvat vakavista kysymyksistä hervottomaan huumoriin. Myös ilmaisukeinot vaihtelevat.
Esimerkiksi Hofmannin teoksessa on kymmenen kohtausta, joita voi seurata erillisinä miniatyyreinä ja joita esitetään Aleksanterin teatterin lämpiössä ennen muita teoksia. Greta Tuotannon Oopperapyörä taas koostuu oopperasävelmistä, joita kolmen hengen esittäjäryhmä vie eri puolille Helsinkiä toreille ja terasseille.
Helsingin oopperakesä on jo ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa Helsingin kulttuuritarjonnassa. Kriitikot ovat nihkeän alun jälkeen lämmenneet tapahtumalle, mutta yleisö ei ole löytänyt paikalle niin hyvin kuin olisi voinut toivoa.
Viime kesänä medianäkyvyyttä helpotti se, että pintaan nousi taas ”ooppera on niin elitististä ja vanhanaikaista” -keskustelu, Ristimäki sanoo.
”Meidän festivaalimme on osoitus siitä, että niin ei todellakaan aina ole. Täällä on tämän päivän teemoista rakennettua modernia ihmistä puhuttelevaa musiikkiteatteria ja oopperaa”, hän sanoo.
Kulttuurikeskustelussa puhe kääntyy usein rahaan, varsinkin silloin kun sitä ei ole. Se on ydinkysymys myös Helsingin oopperakesän ja yleisemminkin esittävän taiteen vapaan kentän toiminnassa.
Näillä näkymin on mahdollista, että ensi vuonna koko tapahtumaa ei voida enää järjestää.
”Ei sitä ole vielä mitenkään kiveen hakattu, mutta jos me emme saa lisää rahoitusta, niin emme voi enää jatkaa näin.”
Eikä kyse ole suurista summista.
”Edes 100 000–150 000 euroa vuodessa, niin pystyisimme järjestämään ammattikentälle korvaamattoman tärkeää festivaalia jatkossakin.”
Helsingin oopperakesä –festivaali 28.–31. elokuuta.