Heikki Turunen purkaa paineita työntekoon – ”Olen rauhoittunut, en enää edes juuri juopottele”

Kirjailijan uusinta teosta on kuvailtu uran pääteokseksi.

evakot
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juukaan on pitkä matka. Ei pelkästään Helsingistä vaan myös Hetan kylästä Enontekiöltä. Perillä odottaa synkkä ja sateinen syysilta. Onneksi kolea ilma pysyy punahonkalinnan hirsien takana.

”Rakensin tämän kiinni vaimoni vanhaan kotitorppaan. Kaverit sanoivat, että hyvin olet piilopirttisi talon taakse kätkenyt”, kertoo kirjailija Heikki Turunen.

 

Pitkä oli matka kaikkialta myös Hyrsylän mutkaan, luovutettuun Karjalaan kuuluneeseen kylään Laatokan pohjoispuolella.

”Hyrsylä jäi Suomen puolelle korpeen, vaikka kaikista ilmansuunnista Venäjä sitä ympäröikin”, Turunen kertoo.