Harry Hole palasi yllätyksettömänä kuin lohturuoka

Arvio: Lopulta mikään ei muutu Jo Nesbøn luomassa dekkarisarjassa.

Jo Nesbø
Teksti
Pauliina Eriksson

Kun Jo Nesbø neljä vuotta sitten jätti päähenkilönsä Harry Holen miettimään, kuinka kaiken pitäisi loppua juuri siihen, oli moni lukija varma asiastaan. Poliisi olisi sarjan viimeinen kirja. Olimme väärässä.

Uutuus kantaa nimeä Jano.

Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut kolme vuotta, ja Harry on onnellinen. Monessa liemessä keitetty antisankari on jättänyt poliisityön taakseen, mutta menneisyys tulee uniin.

Kun entiset kollegat tarvitsevat apua Tinder-sovelluksen kautta uhrinsa valitsevan ja näiden verta juovan sarjamurhaajan löytämiseksi, on Harry vaikean valinnan edessä. Murhaaja kutsuu leikkiin, ja Harry ottaa kutsun vastaan.

Nesbøn romaani kytkeytyy ajankohtaiseen ilmiöön pohtiessaan nettideittailun turvallisuutta. Tämän lisäksi kirjan teemat kietoutuvat näytelmäkirjallisuuden klassikkoon, Shakespearen Othelloon.