Halston oli nostamassa Yhdysvaltoja kansainvälisen muodin kartalle 1970-luvulla

Muotisuunnittelijasta on nyt nähtävissä sekä fiktiosarja että dokumentti. Parempi valita jompikumpi: sisältö on pitkälti sama.

sarjatärpit
Teksti
Leena Virtanen

Muotigurun tragedia

Halston oli nostamassa Yhdysvaltoja kansainvälisen muodin kartalle 1970-luvulla. Suunnittelija oli myös New Yorkin seurapiirien lemmikki ja Andy Warholin ja Liza Minnellin kaveri. Hän menetti lopulta bisneksensä ja vajosi huumeriippuvuuteen. Tyylitietoisessa viisiosaisessa sarjassa Ewan McGregor näyttelee Halstonia, josta on parhaillaan myös dokumentti Areenassa. Parempi valita jompikumpi: sisältö on pitkälti sama.

Halston. Netflix.

 

Hermot vaarassa

Näyttelijänä tunnettu Aisling Bea on kirjoittanut mainion komediasarjan, jossa hän esittää itse pääosaa, Lontoossa asuvaa irlantilaista Áinea. Hahmon mielenterveys on huonoissa kantimissa, ja sisko Shona (Sharon Horgan) joutuu olemaan hänestä koko ajan huolissaan. Lähtöasetelma on siis oikeastaan todella surkea. Menestyssarja Fleabag tulee mieleen, koska siinäkin huomio on siskosten välisessä suhteessa, mutta Bealla on täysin omalaatuinen tyylinsä.

This Way Up. Yle Areena.

 

Ihmisraunioita

Ylen kesäjännäreiden joukosta erottuu kolmiosainen psykologinen trilleri, jossa kaksi naista vetää toisiaan traumojensa juurille. Oikeuspsykiatri Emma Robertson on saanut tehtäväksi haastatella julmasta rikoksesta vangittua Deniseä, joka ei muista teostaan mitään. Emmallakin on oma raskas salaisuutensa. Rooleissa näyttelevät Emily Watson ja Connie Mortensen.

Ihon alle. Yle Areena.