Virtuaaliyhtye vakavampana

Damon Albarn, 50, on brittipopin varmimpia nimiä.

levy
Teksti
Tero Alanko

Sarjakuvayhtyeelläkin voi olla oma äänensä ja luonteensa. Gorillazin viimevuotisella Humanz-albumilla ne hukkuivat ylettömän vierailijakavalkadin alle. Levyllä kuultiin muiden muassa Noel Gallagheria, Jean-Michel Jarrea, Grace Jonesia, Carly Simonia ja melkoista liutaa rap-tähtiä. Entinen Blur-pomo Damon Albarn teki ison osan The Now Now -albumin kappaleista Humanz-levyn jälkeisellä Amerikan-kiertueella ja äänitti ne nopeasti tuottaja James Fordin kanssa. Uutuus kuulostaakin Albarnin (tai hänen virtuaalihahmonsa 2-D:n) soololevyltä.

Albarnin ja sarjakuvataiteilija Jamie Hewlettin keksimä Gorillaz aloitti hauskana ajanvietteenä. Nyt se saattaa olla Albarnin tärkein julkaisukanava. The Now Now -levyn tekstit eivät leikittele popkulttuuriaiheilla vaan tarkkailevat maailmaa sitä kiertävän ja näkemäänsä kummastelevan muusikon vinkkelistä. The Now Now -albumin musiikki on poikkeuksellisen luontevaa. Pentagonin kokoisten rap-biittien sijaan se nojaa välittömään tunnelmaan ja melodisuuteen. Loppuun säästetyistä melankolisista lauluista tulevat mieleen Albarnin Blurille tekemät balladit.

Hyvällä tavalla hiomaton yleissoundi korostaa The Now Now -levyn reaktiivisuutta. Se kertoo tekijöiden itseluottamuksesta ja asemasta. Heidän ei ole pakko piitata muiden mielipiteistä. 50-vuotiaan Damon Albarnin diskografia on harvinaislaatuisen monipuolinen ja laadukas. Hän on tätä nykyä yksi Britannian näkemyksellisimmistä ja luotettavimmista muusikoista. Sitä olisi harva osannut ennustaa 1990-luvulla, kun Blur kinasi Oasiksen kanssa maansa suosituimman bändin tittelistä.