Gorillatytöt opettivat feminismiä - vanha suomalaisnainen hiljensi heidätkin

feminismi
Teksti
Hannele Jäämeri
Guerrilla Girls esiintyi Suomessa Tampereella ja Helsingissä. Kuva Kalle Parkkinen / Str / Lehtikuva.

Mitä ihmettä tuolla on tapahtumassa, kyselee vanhempi rouva Helsingin Metsätalon aulassa. Ison salin molempien ovien edessä on ihmisrypäs tunkemassa sisään jo täpötäyteen saliin.

Menossa on The Guerilla Girls -taiteilijaryhmän luento. Ja totta vieköön, siellähän heitä on kaksin kappalein, mustapukuisia gorilloita, jotka puhuvat yleisölle naamareiden takaa ja rapsuttelevat tuon tuosta karvaista päätään.

Jo yli 25 vuotta amerikkalaisten naistaiteilijoiden ryhmä on pitänyt tasa-arvon asiaa esillä. Miten te jaksatte, kysyy joku yleisöstä? Naisten äänioikeudestakin taisteltiin vuosikymmeniä, vastaavat gorillat. Kun uskoo, että on oikealla tiellä, niin jaksaa.

Minä en mitenkään osaa samastua feministeihin, sanoo rohkea suomalaismies. Gorillat kiiruhtavat vakuuttamaan, että feminismi on usein väärin ymmärretty sana. Feministit eivät halua mitään miehiltä pois, eikä heillä ole mitään miehiä vastaan.

”Haluamme vain, että naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa.”

Kukaan ei oikein tiedä, keitä gorilla-tytöt tällä hetkellä ovat. Ryhmä sai alkunsa New Yorkin naistaiteilijoiden piiristä, jossa suivaannuttiin siihen, miten paljon paremmat mahdollisuudet miehillä on tehdä taiteellista uraa.

”Gorillat” tekivät tutkimuksia ja julkaisivat niitä julisteina, lentolehtisinä sekä erilaisissa taidemaailman tapahtumissa, jonne he tekivät yllätysiskuja gorillanaamareissa. Idea gorilla-asusta syntyi vahingossa, kun guerrilla-sanaan tuli pari kirjoitusvirhettä. He käyvät paljon myös luennoimassa – etenkin yliopistoissa – ja ovat julkaisseet useita kirjoja.

Tunnetuin gorilla-tyttöjen juliste on varmasti alastonta, gorillapäistä naista kuvaava juliste, johon yhdistetty teksti kertoo karua kieltä. Nainen pääsee museoon vain alastomana, väittävät gorillat. Laskujen mukaan Metropolitan-museon teoksista vain 5 prosenttia on naisten tekemiä.

Alastonkuvista taas 85 prosenttia on naisia. ”Teimme tarkistuslaskelman, nyt teoksista vain 3 prosenttia on naistaiteilijoiden. Alastomien miesten osuus on vähän lisääntynyt.”

Gorillat puhuvat myös rotu- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta. Useimmilla heistä on myös oma taiteilijaura. Väki naamareiden takana on vuosien varrella vaihtunut. Kukaan ei käytä omaa nimeään, vaan ottaa jonkun kuolleen naistaiteilijan nimen käyttöönsä. Suomessa vierailivat perustajajäseniin kuuluvat Frida Kahlo ja Käthe Kollwitz.

”Emme oikeasti ajatelleet, että ryhmä toimisi näin kauan,” he sanovat.

Pohtimista aiheutti myös se, kun taidemaailma, jota he kritisoivat, alkoi ottaa ryhmän lämpimään syleilyynsä. Gorilloilla alkoi olla kysyntää, vaikka naistaiteilijoiden yleinen asema ei ole suuresti parantunut. Kun heidät vuonna 2005 pyydettiin Venetsian biennaaliin, he tekivät parhaansa pilkatakseen kaupungin museoita ja laitoksia julkaisemalla ikäviä tilastoja yhdistettynä provosoiviin kuviin.

Helsingissä he juttelivat viihdyttävästi, mutta kertoivat pitkälti asioita, joita löytyy myös heidän nettisivuiltaan.

He esittelivät muun muassa ideoimansa joukkotuhoaseen, jolla väkivaltaa saadaan vähennettyä. ”Tässä se on: estrogeenipommi”, gorillat räväyttävät kuvan seinälle.

”Kun se pudotetaan kriisialueelle, vihollisuudet loppuvat, kaikki alkavat halata toisiaan ja pyytelevät anteeksi: se olin minä, joka aloitin. Ei, ei, kyllä se olin minä.”

”Sitten he päättävät, että nyt siivotaan paikat ja keskitytään koulutuksen ja terveydenhuollon parantamiseen”, gorillat uskovat.

”Lähettää kaikki estrogeenipillerinne valitsemallenne hallitukselle.”

Yleisöstä kysytään, saisiko heidän imagonsa ”liisata” ja tehdä gorillatoimintaa myös Suomessa.

Se ei ole mahdollista. ”Mutta kehittäkää oma juttunne ja alkakaa toimia”, gorillat kannustavat.

”Huumori on paras väline. Tehkää mitä tahansa hullua ja jatkakaa siitä. Aloittakaa jostain pienestä, ei kaikkea saa kerralla kuntoon. Pääasia, että teette jotain.”

”Minä olen vanha, vihainen nainen”, sanoo naishenkilö yleisöstä. ”Ja nyt teen jotain. Tämä ei ole esitys, minä olen esitys.”

Hän menee salin eteen, riisuu ylävartalonsa, jossa on jäljellä vain yksi rinta.

Gorillatkin menivät ihan hiljaisiksi vahvan kannanoton edessä.