25 vuotta sitten
Freddy Kamras oli elokuva-alan värikäs konkari, joka kunnostautui 1990-luvulla arthouse-levittäjänä. Bio City tarjosi laatuelokuvia Helsingin Rautatientorin tienoilla.
2
MIN
Bio City on elokuvankatsojalle ilahduttava ja vähän hämmästyttäväkin vaihtoehto Helsingin keskustassa Mikonkadun ja Vilhonkadun kulmassa. Seitsemän eri kokoista salia, joissa näytetään eurooppalaisia ja ”eksoottisia” elokuvia sekä muita laatuelokuvia, jotka siirtyvät pois suurista teattereista uusien kassamagneettien tieltä. Bio City sijaitsee Forumin, Tennispalatsin ja Kinopalatsin isojen teatterien kolmiossa, mutta menestyy silti.
”Meillä on oma profiilimme ja oma yleisömme”, Freddy Kamras, 55, toteaa. Syksyn ensi-illoista hän mainitsee muun muassa Carlos Sauran Tangon ja intialaisen elokuvan Barispurin naiset, jotka ovat hänen omia maahantuontejaan.
”Jos en olisi saanut teatteria ydinkeskustaan, olisin alalta ulkona”, myöntää Kamras, joka omistaa Helsingissä myös Pitkänsillan kupeessa olevan Bio New Yorkin.
Viisi vuotta sitten, kun Bio City aloitti, saleja oli neljä ja nyt on seitsemän. Suunnitelmissa on laajentaa vielä viidellä salilla. Teatteri ei pröystäile ulkoisella komeudella. Käsinkirjoitettu lappu neuvoo, miten salit ja vessat löytyvät. Pienin sali muistuttaa kodikkaasti junanvaunua. Siinä on viisitoista paikkaa. Rautatientorille antavalla parvekkeella voi juoda limut.
Teatteri toimii kahden koneenkäyttäjän ja kassan voimin. ”Apupoikana” eli neljäntenä töissä on usein Freddy Kamras itse.
”Kestofilmejä”, Freddy Kamras toteaa ohjelmistostaan. Ennätys on tunisialaisella elokuvalla Palatsin hiljaisuus, jota esitettiin puolitoista vuotta. Suosikkeja ovat olleet myös saksalaisen Sönke Wortmanin Vapautunut mies ja espanjalaisen Julio Medemin Punainen orava. Myöhäisheränneelle Bio City on mahdollisuus löytää hyvä elokuva, jota piti ja piti mennä katsomaan.
Koska Bio City keskittyy eurooppalaisten elokuvien ensi-iltoihin, se kuuluu Europa Cinemas -projektiin, joka saa EU:n tukea.
Isot teatterit voivat vetää 100 000 katsojaa viikossa eli saman verran kuin Bio City vuodessa. Silti toiminta kannattaa, Kamras ei muuten laajentamista suunnittelisi. Hän toivoo saavansa liikkeelle 40–60-vuotiaat, jotka eivät ehkä kiinnostu Matrixin tai Muumion kaltaisista amerikkalaisleffoista.
Vaikka Kamras ylistää Palatsin hiljaisuutta, oma ikuinen elokuvarakkaus ovat hyvät länkkärit. ”Missä niiden viehätys piileekään? En osaa sanoa.”
SK 36/1999 Kristina Carlson: ”Junanvaunussa Eurooppaan”, 10.9.1999.