Fotofinlandia 2008 -pääpalkinto Hannes Heikuralle

Hannes Heikura
Teksti
SKnetin toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Hannes Heikura Fotofinlandia

Lehtikuvaaja Hannes Heikuran viiden kuvan sarjan Kauneutta ja kuolemaa on voittanut Fotofinlandia 2008 -valokuvakilpailun. Finalisteja oli 25. Seuraaville sijoille ylsivät valokuvaaja Pekka Luukkola ja lehtikuvaaja Henrik Malmström.

Kauneutta ja kuolemaa. Sotilas vartioi unikkopeltojen tuhoamista Kandaharissa Afganistanissa. Kuva Hannes Heikuran voittosarjasta.

Fotofinlandia 2008 -kilpailun tuomaristoon kuuluivat Asko Kallonen, Pentti Koskinen, Laura Malmivaara ja Tuomo-Juhani Vuorenmaa.

Lehtikuvaaja Heikura työskentelee Helsingin Sanomissa. Hänet on aikaisemmin valittu kahdesti vuoden lehtikuvaajaksi, palkittu kolmesti vuoden uutiskuvasta ja neljästi vuoden lehtikuvasta. Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon Heikura sai vuonna 2006. Alla löytyy linkki toimittaja Elina Järvisen kirjoittamaan henkilökuvaan Heikurasta (SK 47/2008, ilm. 24.11.2006).

Heikura pyrkii kuvissaan visuaaliseen kiinnostavuuteen; uutiskuvan on hänen mielestään toimittava yksinäänkin, ilman selittävää tekstiä.

Hannes Heikura Forofinlandia

Heikura on Fotofinlandia 2008 -tuomariston perustelujen mukaan kehittänyt selvästi tunnistettavan käsialan, jolle on leimallista ilmiömäinen valon ja tilan hallinta. Hänellä on äärimmilleen viety ja herkkä dramaturgian taju, joka kykenee muuntamaan arjen vähäpätöisimmänkin aiheen näkemykselliseksi draamaksi, visuaaliseksi juhlaksi. Hän on omaperäinen ja persoonallinen tekijä, jonka ilmaisun juuret ovat valokuvan klassisessa taiteessa.
Heikura: Tupakoiva mies auringonlaskussa. Osaka, Japani. 24.8.2007.

Heikura käsittelee kuoleman ja kauneuden haasteellista teemaa monipuolisesti niin yksilön kuin yleisenkin näkökulmasta rohkealla ja voimakkaalla tavalla, johon liittyy häikäisevä tekninen taituruus.

Lehtikuvaaja Hannes Heikuran viiden kuvan sarjan Kauneutta ja kuolemaa on voittanut Fotofinlandia 2008 -valokuvakilpailun. Finalisteja oli 25. Seuraaville sijoille ylsivät valokuvaaja Pekka Luukkola ja lehtikuvaaja Henrik Malmström.Kuva Hannes Heikura Fotofinlandia

Pääpalkinto on 17000 euroa, seuraavat palkinnot ovat 4500 euroa ja 1500 euroa. Kilpailun tulos julkistettiin perjantaina 21. marraskuuta Sanomatalon Mediatorilla järjestetyssä julkistamistilaisuudessa.
Pekka Luukkola: Landing

Luukkolan kilpailutöitä tuomaristo kehui teknisesti korkeatasoiseksi, ehjäksi ja hallituksi kokonaisuudeksi, joka samalla jättää katsojan tulkinnalle väljyyttä. Tunnelma lähenee sadunomaista, mystisistä ja lähes maagista kokemusta suomalaisesta maisemasta ja luonnosta. Liikutaan hämärän rajamailla, pohjoisen valon äärirajoilla, joka levittäytyy kuvia hallitsevaksi siniseksi taustakankaaksi vastakohtana ihon ja tulen lämpimille sävyille.

Henrik Malmström Siskoni Maija

Luukkolan sarjan nimi oli “Maan varjossa”.
Henrik Malmström: Sairaalassa taas.

Malmströmin “Siskoni Maija” -sarjaa tuomaristo piti perinteisenä, hyvänä kuvareportaasina, jossa muoto ja sisältö kohtaavat onnistuneella tavalla. Katsoja tuntee olevansa läsnä valokuvaajan johdattaessa tarinaa eteenpäin yksityiskohtien kautta. Kerrontaa kantaa voimakkaasti inhimillinen, koskettava ja vahvasti emotionaalinen lataus, joka nojaa kuvajournalismin parhaaseen, humanistiseen perintöön. Se puhuttaa edelleen myös tämän ajan ihmistä.

“Best of
the best”

Fotofinlandia 2008 -kilpailun palkinnot on rahoitettu Kopioston valokopiointikorvauksista kerätyillä varoilla.

Fotofinlandia 2008 -kilpailun finalistit edustavat Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliiton, Finnfoto ry:n jäsenjärjestöjä. Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat, Suomen Ammattivalokuvaajat, Suomen Kameraseurojen Liitto, Suomen Lehtikuvaajat, Suomen Luonnonvalokuvaajat, Suomen Mainoskuvaajat ja Valokuvauksen opiskelijat järjestivät jäsenilleen oman erikoisalansa kilpailut, ja Fotofinlandian 25 finalistia valittiin niiden perusteella.

Kilpailu toteutettiin näin ensimmäistä kertaa ns. “best of the best” -ajatuksella.

Yleisökin
äänesti

Yleisöllä oli samoin ensi kertaa mahdollisuus vaikuttaa Fotofinlandia-kilpailun lopputulokseen. Lokakuun 19. päivänä alkanut nettiäänestys päättyi 18. marraskuuta klo 12.00. Ääniä annettiin yhteensä 3537 kappaletta. Nettiäänestyksen tulos muodosti lopputuloksissa yhden suuntaa antavan tuomariäänen.

Nettiäänestyksen tulos oli etenkin kahden ensimmäisen sijan osalta yhteneväinen kilpailun tuomariston päätöksen kanssa. Kolmas sija herätti keskustelua. Mahdollisia, hyviä ehdokkaita oli useita.

Pohdintoja herättivät muun muassa Aino-Marjatta Mäen kiinnostava tapa käsitellä yksityisyyden ja intimiteetin rajoja valokuvaajan ja valokuvattavan kohdatessa, Rami Hanafin katsojaa haastava, nykyajan freskona levittäytyvä, puhutteleva reportaasi tai Jari Peltomäen taiturimaiset ja lähes abstraktit luontokuvat sekä Oskari Hellmanin kekseliään ironinen pienoisfiktio.

Kaikki Fotofinlandia 2008 -kilpailukuvat ovat esillä Sanomatalon Mediatorilla 17.-30.11.2008. Lisäksi kilpailun kolme palkittua kuvasarjaa ja muut kilpailutyöt ovat myös esillä 4.-19.12.2008 Kamera-Galleriassa, Lastenkodinkuja 1, Helsinki.

Vuodesta 1988 lähtien Fotofinlandia-kilpailu on järjestetty jo yhdeksän kertaa. Fotofinlandia 2008 oli siis myös tapahtuman 10-vuotisjuhla.

Lisää aiheesta
Hannes Heikura sai Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon: Oikeassa valossa (pdf; SK 47/2006, ilm 24.11.2006)