Oodi naisille
Turkkilaisohjaaja Ferzan Özpetekistä tuli menestyjä Italiassa.
3
MIN
tie ohjaajaksi oli pitkä. Istanbulissa varttunut Ferzan Özpetek, 66, saapui Roomaan vuonna 1976 ja aloitti elokuvaopinnot La Sapienzan yliopistossa.
Hän ehti nähdä italialaisen elokuvan suuruuden päiviä. Saapasmaa nousi toisen maailmansodan jälkeen Euroopan keskeiseksi elokuvamahdiksi ja säilytti asemansa 1980-luvulle. Silloin tv-kanavien kasvu ajoi elokuvateattereita varten tehdyt tuotannot ahtaalle.
Özpetek oli valittu myös Los Angelesin elokuvakouluun. Viime hetkellä hän päätti, ettei lähdekään Yhdysvaltoihin.
”En oikein osaa selittää, miksi muutin mieleni”, Helsingissä lokakuussa vieraillut ohjaaja sanoo.
Vuosikymmeniä myöhemmin valinta näyttää onnistuneelta. Özpetek on ohjannut jo 15 pitkää elokuvaa, valtaosan niistä Italiassa.
Siellä omien elokuvien tekoon oli tapana edetä avustajapestien kautta. Myös Özpetek työskenteli apulaisohjaajana kuusitoista vuotta.
Esikoisohjaus Hamam – turkkilainen kylpylä valmistui vuonna 1997 ja sai laajan kansainvälisen levityksen. Istanbuliin sijoittunut elokuva kuvasi miesten välistä rakkautta, johon Özpetek on palannut myöhemmissäkin töissään.
Hänen uusin elokuvansa Timantit ei ole kiinnostunut miehistä eikä varsinaisesti rakkaudestakaan.
”Elokuva on ylistyslaulu naisille. Koen ymmärtäväni heitä paremmin kuin miehiä.”
Timantit sijoittuu 1970-luvun Roomaan ja elokuvantekijöitä ja teatteriväkeä palvelevaan laatuompelimoon.
Sitä johtaa kaksi vanhojen traumojen kalvamaa sisarusta. Omat huolensa on myös ompelimon värikkäällä henkilökunnalla, jonka mies-, raha- ja lapsiongelmia Özpetek käsittelee sivujuonina.
Naisten paineet kasvavat entisestään, kun Oscar-palkittu pukusuunnittelija Bianca Vega (Vanessa Scalera) tilaa puvustuksen uuteen epookkielokuvaansa.
Apulaisohjaajana työskennellessään Özpetek vieraili usein ompelimoissa. Mieleen jäi erityisesti Tirellin Roomassa sijaitseva jättiläispuvustamo, jonka luomuksille on jaettu kaikkiaan 17 Oscaria.
”Vein sinne näyttelijöitä. Nuorena poikana minua huvitti, miten paljon kuuluisat suunnittelijat kiinnittivät huomiota yksityiskohtiin. He saattoivat raivostua, jos pienikin säie oli vääränlainen.”
Timanteissa Stefano Accorsin näyttelemän elokuvaohjaajan täydellisyyden tavoittelu syrjäyttää suhteellisuudentajun.
Epävarmuuttaan raivoava ohjaaja ei ole Özpetekin omakuva, mutta hänelläkin on Timanteissa roolinsa. Ompelimodraama alkaa metaelokuvana, jossa Özpetek kutsuu naisnäyttelijänsä lukemaan käsikirjoitusta. Satunnaisesti stand up -koomikkona esiintyvä Özpetek esittää itseään.
”Halusin näyttää erot näyttelijöiden ja roolihahmojen välillä”, hän sanoo.
Özpetekillä on elokuvassa myös alter ego: yksinhuoltajaäidin poika, joka viettää iltapäivänsä nappivarastossa ja seuraa, miten fantasiaa rakennetaan.
Parhaimmillaan Timantit on kuvatessaan puvustamisen kautta koko elokuvanteon hienomekaniikkaa. Säikeilläkin on väliä, kun epookkiin luodaan sävyjä.
”Elokuvantekijänä värit ja valo ovat aina olleet minulle hyvin tärkeitä elementtejä.”
Italiassa on hiljattain tehty useita elokuvia, jotka keskittyvät naisten tarinoihin. Neorealismipastissi Ainahan on huominen (2024) ja fantasiasävytteinen kaupunkikuvaus Parthenope – Napolin kauneus (2024) on nähty elokuvateattereissa myös Suomessa.
”Naisten asema on taantunut. Elokuvat voivat olla reaktio tähän”, Özpetek pohtii.
Ainahan on huominen -elokuvan suurmenestys lisäsi hänen tuottajansa luottamusta Timantteihin. Özpetekin elokuva marssittaa esiin 18 naisnäyttelijää. Leegion pyörittäminen oli haastavaa.
”Joka päivä jokaiselle piti olla oma auto ja kaikilla oli oma esikuntansa mukanaan.”
Tasapainottelemista oli myös ohjaajalla. Ensembleen mahtuu Jasmine Trincan kaltaisia kansainvälistä näkyvyyttä saaneita näyttelijöitä ja tuntemattomampia nimiä.
”Kuvauksissa korostin tasavertaisuutta.”
Özpetek on ollut italialaisen yleisön kestosuosikki. Pienemmätkin draamat ovat keränneet hyvin yleisöä. Timanteista tuli hitti.
”Miehetkin pysäyttelevät kadulla ja kehuvat elokuvaa.”
Timantit elokuvateattereissa 17. lokakuuta.