Taksi­kuskista e­thiojazz-tähdeksi

Hailu Mergia on etiopialaisen musiikin uranuurtaja.

jazz
Teksti
Harri Römpötti

Hailu Mergia on unohtanut haastattelun ja joutuu pysäköimään puhelun ajaksi Washingtonissa. Etiopialaisen musiikin uranuurtaja on asunut Yhdysvaltain pääkaupungissa 40 vuotta, mutta äänessä kuuluu yhä vahva afrikkalainen korostus.

Mergia syntyi vuonna 1946 Showan provinssissa Debre B­irhanissa. Perhe muutti pääkaupunki Addis Abebaan, kun Hailu Mergia oli kymmen­kesäinen. Hän oli soittanut jo lapsest­a ja alkoi esiintyä 14-vuotiaana kaupungin klubeissa.

”Kasvoin maalla ja aloitin haitarilla. Kun muutimme kaupunkiin, aloin laulaa klubeilla. Kokosin ryhmän, jonka kanssa aloimme soittaa erilaisia tyylejä, bluesia, soulia ja funkia. Uusi tyyli kehittyi”, Mergia sanoo.