Reviirin merkintä

Arvio: Tuore suurtyö Espoo Suite svengaa piukasti, tunnelmoi kauniisti ja sooloilee huimasti.

levy
Teksti
Petri Silas

Pari vuotta sitten April Jazz -festivaalilla kantaesitetty Espoo Suite soi Marzi Nymanin rakkauskirjeenä seudulle ja yhteisölle, jotka ovat muokanneet häntä merkittävästi niin ammattimuusikkona kuin siviilihenkilönäkin. Lohjalla varttunut kitaristi-säveltäjä muutti puutarhakaupunkiin ja kävi Tapiolan lukion. Nylon Beat tarjosi lentävän lähdön yhä jatkuvalle uralle.

Espoossa Nymanin opettajiksi osui pianisti Iiro Rantalan johdolla koko Trio Töykeät ja soittokavereiksi löytyi kitaristi Jarmo Saaren sekä pianisti Lenni-Kalle Taipaleen kaltaisia soittajapiirien tulevia kiintotähtiä.

Kun Espoo Big Band perustettiin 1980, Marzi oli kutakuinkin vuoden vanha. 2012 hänet nimitettiin orkesterin kapellimestariksi monien yhteisten hankkeiden jälkeen. Saappaat olivat valtavat. Ilman EBB:n pidetyn ja osaavan perustajan Martti Lappalaisen (1941–2011) panosta yhtyeen tarina olisi päättynyt monta kertaa. Lappalainen piti yhtyeen otsikoissa muun muassa tilaamalla orkesterisarjoja edelläkävijöiltä, kuten Pekka Pohjolalta ja Sakari Kukolta.

Espoo Suiten myötä Marzi Nyman asettuu samaan jatkumoon. Tuoreessa suurtyössä muusikot peilaavat ohjelmallista ja maantieteellistä lähtökohtaansa svengaten piukasti, tunnelmoiden kauniisti ja sooloillen huimasti. Espoo Big Bandin voimavara on jäntevä, uudenaikainen sointi. Tällä levyllä se erottuu vaskisektion terävissä ja tarkoissa staccatoissa, etenkin raidoilla Moonshine Chase ja Finale.