
Upeaa, Juha Jokela!
Esitystalous 3 on täysosuma.
Jo Esitystalous 1:n ja 2:n perusteella oli tiedossa, että Juha Jokelalla on kadehdittava taito sukeltaa nykyajan kipukohtiin ja tehdä niistä ajatuksia ravistelevaa teatteria. Nyt kantaesityksensä saanut Esitystalous 3 on oivalluksia pursuava runsaudensarvi. Osa ensi-iltayleisöstä oli tikahtua naurusta. Se katsoi esitystä hilpeänä ajankuvana.
Kuvio on tuttu: mediayhtiön edustajan (Vera Kiiskinen) mukaan Radio Stagen tarjoama maailmankuva on vanhentunut. Musiikki on vääränlaista, puheohjelmat liian raskaita, ja uutisaiheet vääriä.
Stagen perustaja ja päällikkö Jami (Martti Suosalo) ymmärtää, ettei uudella kanavalla ole tilaa journalismille. Tunnelma on outo, kaikki pelkäävät irtisanomista ja kävelevätkin sukkasillaan. Potkuja odotellessaan toimittajien pitäisi kuitenkin brändätä itsensä uudestaan. Omaan kuplaansa ei saa jumittua. Nuorelle aamuradion juontajalle (Riia Kataja) annetaan oma show. Toinen aamujuontaja ja Stagen myyntipäällikkö (Tommi Taurula) haaveilee miesten radiokanavasta ja saa lähteä.
Uutistoimittaja Tintti (Henna Hakkarainen) eksyy huippukalliin taskukellon koneistoon reportaasireissullaan Espoon kelloseppäkouluun. Meno on hektistä ja ohjelmat pirstaleisia. Mainoksia sijoitellaan ohjelmien keskelle. Jamikin ihmettelee jo, onko tarina kuollut. Radio-dj Mysli (Ylermi Rajamaa) ja vanhempaa polvea edustava Eero (Raimo Grönberg) keskittyvät omaansa. Kun kukaan ei lopulta saa pitää työpaikkaansa, Jami keksii ratkaisun. Tekijöiden on lakattava hokemasta minä, minä, minä.