Murhaaja vaanii

Jännityksen puute muistuttaa, miten hienosti ohjaaja aikoinaan osasi luoda arvaamatonta kauhua, kirjoittaa Kalle Kinnunen.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen

Italialaisen kauhun maestron Dario Argenton kultakauden teoksista tuotiin aikoinaan Suomeen niukasti. Ohjaajan etablointi elokuvahistoriaan tapahtui jälkijunassa.

Argentolla on epätodellisuuden tajua. Tarinat ovat tajunnanvirtaa, luonnollisen ja yliluonnollisen ero hälvenee ja väkivalta on äärimmäisen estetisoitua. Jos kurkku viilletään auki, julmaa puolilähikuvaa seuraa varmuudella vielä karmeampi lähikuva. Veri virtaa kirkkaanpunaisena, ja taustalla soi päällekäyvä musiikki.

Nykyään Argentoa arvostetaan auteur-ohjaajana, jolle tyyli on sisältöä ja jonka estetiikasta ei voi erehtyä. 1990-luvulta alkaen hänen elokuvansa ovat kuitenkin löystyneet merkittävästi.

Toisin kuin nelisenkymmentä vuotta sitten, syy sille, ettei Argentoja nähdä tuoreeltaan Suomen valkokankailla on ollut laatu, ei elokuvasensuuri.