Sikojen puolesta

Saila Kivelä käänsi kameran eläimistä aktivisteihin.

dokumentti
Teksti
Harri Römpötti

Saila Kivelä (s. 1987) on dokumenttielokuvan Eläinoikeusjuttu ohjaaja ja päähenkilö. Kivelä kasvoi eläintensuojelun aktivistiksi. Esikuvan tarjosi isosisko Mai. Jo kuusivuotiaana Saila alkoi ihmetellä, mitä eläimet tekivät hänen lautasellaan.

Kivelä osallistui aktivistien salakuvauksiin sikatiloilla vuodesta 2009 alkaen. Siat valikoituivat kohteiksi, koska niiden puolesta aktivistit kampanjoivat niinä vuosina, kun Kivelä oli mukana.

Monet muutkin eläimet voivat huonosti teollisissa tuotantokoneistoissa. Julkisuuteen päätyneet kuvat kärsivistä eläimistä järkyttivät yleisöä ja nostivat kohuja marraskuusta 2007 alkaen.

”Sepä se, kuvista seurasi joka kerta valtava kohu, mutta asioita ei ole korjattu”, Kivelä sanoo.