Ei nolata neroa

Ludwig van Beethovenin juhlavuosi on alkanut.

musiikki
Teksti
Kari Salminen

On asioita, joita ei saa sanoa Ludwig van Beethovenin (1770–1827) kaltaisista neroista. Kuten se, että hän oli nero. Käsite kun on patriarkaalinen.

No, sanottaisiinko Beethovenia sitten vain verrattomaksi säveltäjäksi, ehkä historian parhaaksi?

Erinomaisuus, esikuvallisuus ja eksellenssi eivät liene kirottuja. Vaikka Beethoven, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 250 vuotta, oli oletetusti valkoinen, eurooppalainen, kristillinen ja heteroseksuaalinen mies, musiikki ei pilaannu eikä kuole.

Hannu Lintu on sanonut, ettei viettäisi ravintolailtaa Beethovenin kanssa.

”Vain tiede ja taide nostavat ihmiset jumalten tasolle”, kirjoitti Beethoven. Joskus puhuttiin näin.

Olli Mustonen on koko uransa palvonut ja soittanut Beethovenia. Vuonna 2017 alkanut Beethovenin 32 pianosonaatin konserttisarja on yhä kesken.

Hän on kuvaillut Beethovenia tutuksi metsäksi, josta löytyy jotain uutta joka kerralla.

Kapellimestari Hannu Lintu on sanonut, ettei viettäisi ravintolailtaa Beethovenin kanssa. Mestari kun oli tietojen mukaan kovin hankala, moniongelmainen ja äärettömän itsetietoinen.

Tyypit voivat olla vähän ikäviä, mutta ei meillä parempiakaan ole.

Pidetään ovet ja portit auki erilaisuudelle, mutta ei tönitä neroja tai sen tapaisia.

Heitä kuunnellaan, soitetaan ja tutkitaan vuosisadasta toiseen. On siihen muitakin syitä kuin herraklubien perinne.

 

Beethoven on jälkimaailman silmissä ollut Prometheus-hahmo, tulentuoja, siis kulttuuriheeros. Hän on ollut romanttinen luomismyrsky mieheksi ja samalla valistusajattelusta tuttu ”inhimillisen kehitysuskon kantaja”.

Nuorena Beethoven halusi olla uusi Mozart ja vanhempana Bach. Hänen jälkeensä kaikki ovat halunneet olla beethoveneita.

Popkulttuurisen ikonin Beethovenista teki Tenavien Amadeus, joka nimestään huolimatta pitää lelupianonsa päällä Beethovenin pystiä eikä huomaa ihastunutta Tellua ollenkaan. Nero työssään.

 

Alun perin luovan ihmisen valtasi genius, henki. Beethovenin jälkeen genius muuttui suurenmoiseksi ihmistyypiksi, erilaiseksi kuin muut.

Beethovenin elämäkerrat kertovat sairaasta, sotkuisesta ja sekavasta miehestä. Musiikki soi täydellistä järjestystä.

”Taiteessa ei ole rajoja”, kirjoitti Beethoven.

Kuvaava tarina kertoo, kuinka Goethe kumarsi ohi ajavia kuninkaallisia vaunuja, mutta Beethoven käänsi selkänsä. Hän ei ihmisiä kumarrellut. Ei ehkä jumaliakaan.

Napoleonia hän tiettävästi ihaili. Korsikalaisen kunnianhimo, vallantahto ja kohtalontunne tekivät vaikutuksen.

Beethovenin musiikki on yhä ohjelmiston perustaa. Sinfonia, pianomusiikki sonaateista konserttoihin ja jousikvartetto ovat silkkaa Beethovenia.

 

Lähteitä: Jan Swafford: Beethoven. Anguish and Triumph. Houghton Mifflin, Harcourt 2014; Lewis Lockwood: The Music and Life of Beethoven. W. W. Norton & Company, 2003.