Raskas musiikki, painava hiljaisuus

Darius Marderin Sound of Metal -elokuvan päähenkilö menettää kuulonsa ja samalla otteen itseensä.

elokuva
Teksti
Kaisu Tervonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elokuva alkaa hevibändin kiertueen keikalta: Ruben (Riz Ahmed) takoo rumpuja hänen tyttöystävänsä (Olivia Cooke) soittaessa kitaraa ja huutaessa mikkiin. Kesken keikan Rubenin kuulo alkaa kadota. Kovaäänisen musiikin soittajaa uhkaa kaikkien äänien menettäminen.

Lääkäri sanoo Rubenille, että tämän on lopetettava soittaminen ja varjeltava kuulonsa rippeitä. Entinen huumeaddikti joutuu jättämään kiertueen kesken ja tyttöystävänsä tien päälle. Itse hän aloittaa hoitojakson kuurojen yhteisössä.

Sound of Metal voisi yhtä hyvin kertoa avioerosta tai masennuksesta. Draaman pohjana on itsensä uudelleen määritteleminen menetyksen jälkeen.

”Tiesin, että ihmisillä olisi ennakkoluuloja. He ajattelisivat, että ’en halua katsoa elokuvaa heavy metalista’, ’en halua katsoa elokuvaa addiktiosta’ tai ’en halua katsoa elokuvaa rumpalista’”, yhdysvaltalainen Darius Marder sanoo.