Kaksi Eurooppaa

Cold War on Idan ohjaajan uusi haikea rakkaustarina.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viisi vuotta sitten valmistunut Ida oli yllättäjä. Mustavalkoinen elokuva nunnakokelaasta ja Puolan kipeästä lähihistoriasta nousi kansainväliseksi menestykseksi ja Oscar-voittajaksi. Ida oli myös Pawel Pawlikowskin ensimmäinen kotimaassaan tekemä elokuva. Sitä ennen hän ohjasi brittielokuvia esimerkiksi turvapaikanhakijoista ja teinirakkaudesta sekä dokumentteja BBC:lle.

Cold War voi näyttää ohjaajan yritykseltä tehdä uusi Ida: sekin on melankolinen, mustavalkoinen ja sijoittuu rautaesiripun jakamaan Eurooppaan. Musiikki on taas pääosin savuista jazzia. Pitkät hiljaisuudet paljastavat suuria tunteita.

Elokuva alkaa vuonna 1949. Wiktor (Tomasz Kot) etsii esiintyjiä kommunismia ylistävään kuoroon, joka on esittävinään aitoa kansanmusiikkia. Zula (Joanna Kulig) on arvoituksellinen laulajalahjakkuus, jonka määrätietoisuus tekee kyyniseen Wiktoriin vaikutuksen. Nuoresta naisesta tulee ensemblen jäsen ja arvostetun muusikon rakastajatar. Zulan taustasta selviää, että hän on saanut tuomion puukotettuaan hyväksikäyttäjäisäänsä.

 

Tarinan aikajänne on 15 vuotta. Käänne tulee nopeasti, kun Wiktor päättää loikata. Siinä missä Ida keskittyi menneisyyden taakkaan, Cold Warissa yritetään paeta. Se on enemmän henkistä kuin konkreettista ja enemmän epätoivoista kuin tuloksellista.

Wiktor ja Zula ovat Pawlikowskin omien vanhempien nimet. Elokuvan nimi viittaa maailmanpoliittisen tilanteeseen sekä pääparin suhteen muuttumiseen asemasodaksi. Kahleet ovat samat, vaikka rintama siirtyy Puolasta Ranskaan ja Jugoslaviaan.

 

Cold War on Idaa maantieteellisesti ja ajallisesti laajempi, mutta kestoltaan yhtä napakka, alle puolitoistatuntinen. Kerronnassa on itsevarmuutta, josta Pawlikowski sai Cannesin elokuvajuhlilla parhaan ohjaajan palkinnon.

Britanniaan äitinsä kanssa 14-vuotiaana 1970-luvun alussa muuttanut Pawlikowski saattaa kertoa elokuvallaan myös maanosan uudesta kylmästä sodasta. Hän itse on palannut brexit-Englannista takaisin kotiin. Haastatteluissa elokuvantekijä on kuvaillut Varsovaa aavekaupungiksi. Idasta ja Cold Warista näkee, ettei luonnehdinta ole ainakaan halveksuva.

 

★★★★☆

Cold War elokuvateattereissa.