Clive Owen paljastaa pankkitrillerissä ahneuden verijäljet
Talouskriisi on ajankohtainen teema myös elokuvissa. The International kertoo pankkimaailman korruptiosta.
Uutuuselokuva The Internationalin tähti Clive Owen myöntää, että ensi-illan ajoitus on hämmästyttävä.
”Kun kuulin uutisia pankkikriisistä, en ajatellut heti The Internationalia. Uutiset suurten pankkien kaatumisesta tuntuivat valtavilta, ja eräät ystäväni menettivät paljon rahaa. Vasta heidän reaktionsa sai minut hahmottamaan kriisin ja elokuvan yhteyden. He suhtautuivat isojen summien menetykseen yksinkertaisesti: näin nyt vain kävi. Niin finanssimaailmasta ajateltiin pitkään. Se vain on mitä se on, se toimii kuten se toimii”, Owen pohtii.
”Mutta nyt kaikki esittävät kysymyksiä. Ja The International esittää kysymyksiä.”
Saksalaisen Tom Tykwerin ohjaama elokuva on tarina Interpol-agentti Louis Salingerista, joka tutkii luxemburgilaista pankkia. Todistajat kuolevat omituisissa onnettomuuksissa ja Salinger joutuu todistamaan huippupoliitikonkin salamurhaa, ennen kuin vyyhti voi aueta. Tietenkin hän on itse suurimmassa hengenvaarassa.
”Raha pyörittää maailmaa ja rahat pidetään pankeissa, joten pankit sinänsä ovat välttämättömiä eikä niissä ole mitään pahaa”, Owen tähdentää.
”Mutta alalla tapahtuu asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Käsikirjoitusta varten oli tehty tutkimusta vuosien ajan. Kun sain sen luettavakseni, sain myös valtavan pinon taustatietoa, kuten lehtijuttuja korruptiosta.”
The Internationalin tarina on agenttihenkinen, mutta toimintaelokuvan satumaisesta räiskinnästä ei ole kyse. Kysymykseen elokuvan realismista Owenilla on tasapainotteleva vastaus.
”Elokuva on sekä realistinen että leffa-realistinen. Kaikki siinä kuvatut synkimmätkin kähminnät ja asekaupat ovat jo tapahtuneet jossain yhteydessä oikeasti. Mutta tämä on myös viihde-elokuva, jossa mennään kovaa.”
Kohuttu
Guggenheim-kohtaus
Owenin roolihahmo Salinger on antisankari, resuinen työnarkomaani, joka on omistautunut liike-elämän suurroistojen jahtaamiseen – valitettavan huonoin tuloksin.
”Salinger on romahtanut kerran, ja on yhä täynnä intohimoa ja vihaa. Ne pitävät hänet liikkeellä. Hän ei välttämättä edes syytä vihollisikseen kokemiaan pankkeja oikein perustein.”
Monissa arvosteluissa on pohdittu elokuvan tyylillisiä yhteyksiä uusimpiin 007-elokuviin.
”Yhteys on minimaalinen. Salinger on hyvin haavoittuva ja erehtyväinen ihminen”, Owen miettii.
Kysymys ei selvästikään miellytä häntä. Ehkä syynä on James Bondin esiinnostaminen lähes jokaisessa Owen-haastattelussa. Ennen kuin Daniel Craig yllättäen valittiin uudeksi 007:ksi, Owenia pidettiin roolin todennäköisimpänä perijänä.
”Bond ei laskisi alleen edes Guggenheim-kohtauksessa, mutta Salingerin rakko voisi pettää”, näyttelijä määrittää hahmojen eron.
Guggenheim-kohtaus on se asia, josta elokuvan ympärillä on eniten kohuttu.
Salinger jäljittää roistopankin kätyriä kuuluisassa newyorkilaisessa taidemuseossa. Hänet huomataan, ja alkaa mieletön ammuskelu. Museo menee aivan tuusan nuuskaksi.
Paukuttelua ei kuitenkaan kuvattu oikeassa museossa. Guggenheimin kuuluisa portaikko rakennettiin studioon.
”Museossa otettiin vain muutamia kuvia kohtauksen alkuun. Studiossa kuvasimme ammuskelua kuusi viikkoa.”
Se on enemmän kuin useiden suomalaisten pitkien elokuvien kuvaamiseen on kaiken kaikkiaan aikaa.
”Kuukausia ennen kuvauksia kävimme Guggenheimissa öisin perehtymässä museon arkkitehtuuriin. Tutkimme tilaa tuntikausia. Erään kerran vanhempi nainen, joka oli museon puolesta esiliinanamme, kääntyi vaivihkaa puoleeni ja kuiskasi: jo oli aikakin, että Guggenheim ammutaan päreiksi”, Owen muistelee nauraen.
Lama ei lopeta
elokuvien tekemistä
Uskooko Owen pankkikriisin ja taantuman rökittävän elokuvateollisuutta?
”Ihmiset ovat aina menneet elokuviin, pahimpina lama-aikoinakin”, näyttelijä toppuuttelee.
”On minulla silti omat pelkoni. Yleensä taantuman iskiessä ollaan hirveän varovaisia. Jos vyötä varmuuden vuoksi kiristetään, vaikeuksiin joutuvat keskikokoiset ja pienet elokuvat. Se mihin tekijät intohimoisimmin suhtautuvat, näyttäytyy rahamiehille taloudellisena uhkapelinä.”
Owen laskee The Internationalin tähän joukkoon. Se on jo aiheensa puolesta erilainen agenttitrilleri, ja aiemmin esimerkiksi Krystzof Kieslowskin käsikirjoitukseen perustuvan Heavenin ohjanneen Tykwerin tyyli poikkeaa genren nykyisistä normeista.
”Isoimmat elokuvat menestyvät aina, vaikka ne maksavat paljon. Supersankareista ei tule valkokankaalla pulaa.”
The International ensi-illassa 27.2.2009.
Teksti
Kalle Kinnunen, Berliini