Call Me By Your Name -ohjaaja Luca Guadagnino: ”Pidän etenkin kohtauksesta, jossa spermat pyyhitään paitaan”

Kahden nuoren miehen rakkaustarinasta tuli yllätyshitti. Guadagninon seuraava ohjaus on kauhuelokuva Suspiria.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Neljän Oscarin ehdokkaaksi yllättäenkin noussut italialais-amerikkalainen Call Me By Your Name on ohjaaja Luca Guadagninon mukaan elokuva rakkauden perusolemuksesta.

Guadagnino lisää, että juuri siksi hän ei ole yllättänyt pienibudjettisen elokuvan menestyksestä.

”Tiedättekö Prefab Sproutin kauniin kappaleen, jossa lauletaan ‘all the world loves lovers, all the world loves people in love’? Se on juuri niin. Puhtaille kaikki on puhdasta, kuten Paavalin kirjeessä Titukselle sanotaan.”

André Acimanin romaanista ammentava Call Me By Your Name on kahden nuoren miehen rakkaustarina. Oliveria ja Eliota näyttelevät Armie Hammer ja Oscar-ehdokkuuden saanut Timothée Chalamet. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1983.

Tuntuu, että tarina on hieman utopinen: toki miehet peittelevät lempeään ja rakastelemisiaan lähipiiriltä, mutta ympäristö ei uhkaa suhdetta edes silloin, kun salaisuus paljastuu 17-vuotiaan Elion vanhemmille.